perjantai 20. maaliskuuta 2020

KYNNYKSELLÄ

Amy Levy(1861-1889)

Oi Jumala, uneni! Uneksin että olit kuollut;
äitisi kumartuneena yllä sohvan ja itki
kun makasit kokonaan valkoisena, ja kukitettuna
kukinnoilla vahamaisen valkoisen. Olin hiipinyt
luo kammiosi oven, joka seisoi raollaan,
ja ovensuussa katsoin sinua kaukaa,
enkä uskaltanut edetä suutelemaan huuliasi ja otsaasi.
Minulla ei ollut osaa eikä arpaa sinussa, kuten nyt;
kuolema ei ollut murtanut väliltämme vanhaa estettä;
eikä repinyt sydämestäni vanhaa, kylmää tunnetta
sinun harhaanjohtamisesi ja oman voimattomuuteni.

Amy Levy oli brittiläinen, maallistuneeseen ylemmän keskiluokan juutalaiseen perheeseen Lontoossa syntynyt kirjailija, joka jätti kesken opinnot Cambridgen yliopistossa 1881 kohdattuaan siellä rasismia. Hän debytoi runoilijana samana vuonna, ja julkaisi lopulta kolme runokokoelmaa ja kolme romaania. Levy oli ulkopuolinen ajan yhteiskunnassa ja kirjallisuudessa paitsi perhetaustansa, myös naisten asemaa koskevien edistyksellisten ajatustensa ja oman homoseksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Hän teki itsemurhan sen jälkeen, kun hänen toinen romaaninsa Reuben Sachs(1888) oli saanut voimakasta kritiikkiä tavasta, jolla se kuvasi sen juutalaista nimihenkilöä.



#AmyLevy #Käännösrunous #Runo #Runot #Runous

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti