Ernest Dowson(1867-1900)
Hetken me vaelsimme (näin on kuinka uneksun!)
halki pitkän, hiekkaisen polun Ei Kenenkään Maan,
missä vain unikot kasvoivat keskellä hiekan,
jotka me, poimien, viskasimme pois vähän arvostaen,
ja vielä surullisemmin, surullisempaan virtaan,
joka seurasi meitä, kun me menimme, käsi kädessä,
alla vieraantuneiden tähtien, tietä suunnittelematonta,
nähden kaikki asiat varjossa unelman.
Ja vielä surullisemmin, kun tähdet sammuivat,
me huomasimme unikot harvemmiksi, kunnes sinun silmäsi
kasvaneet koko valokseni, valaisemaan minua liian väsyneet olivat,
ja pimentymisessään, otaksuen ettei mikään
voisi minua vainota kadonneista päivistä joita halusimme,
jälkeen niiden kaikki heitin nuo muistot!
(Gray Nights, Verses[1896].)
#ErnestDowson #Kirjallisuus #Käännös #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti