Edgar Allan Poe(1809-1849)
Kerran keskiyönä kolkkona, kun mietin, heikkona ja uupuneena,
yllä monen vanhan ja oudon niteen unohdetun tiedon,
kun nuokahdin, melkein torkkuen, äkisti kuului koputus
kuin joku lempeästi koputtaisi, koputtaisi kammioni ovella.
"Se on joku vierailija," mutisin, "koputtaen kammioni ovella -
vain tämä, eikä mitään muuta."
Oi, selvästi muistan se oli kolkossa joulukuussa;
ja jokainen erillinen kuoleva kekäle teki haamunsa lattialle.
Innokkaasti toivoin huomista; - turhaan olin etsinyt lainatakseni
kirjoistani suruun helpotusta - suruun vuoksi Lenoren kadotetun -
vuoksi harvinaisen ja sädehtivän neidon jonka Lenoreksi enkelit nimeävät -
nimetön täällä ikuisesti.
Ja silkkinen, surullinen, epävarma kahina jokaisen purppuraverhon
sykähdytti minua - täytti minut ihmeellisillä peloilla aiemmin tuntemattomilla;
niin että nyt, rauhoittaakseni lyönnin sydämeni, seisoin toistaen
"Tämä on jokin vieras pyytäen sisäänpääsyä kammioni ovella -
jokin myöhäinen vieras pyytäen sisäänpääsyä kammioni ovella;
tämä se on, eikä mitään muuta."
Nyt sydämeni kasvoi voimakkaammaksi, silloin enää epäröimättä,
"Herra," sanoin, "tai Rouva, totisesti anteeksiantoanne pyydän;
mutta asia on että olin torkkumassa, ja niin lempeästi tulitte koputtaen
ja niin heikosti tulitte koputtaen kammioni ovelle,
että tuskin olin varma että teidät kuulin" - tässä avasin oven avoimeksi, -
pimeys siellä, eikä mitään muuta.
Syvälle tuohon pimeyteen tähyten, kauan seisoen ihmetellen siellä, peläten,
epäillen, uneksuen unia joita kukaan kuolevainen rohjennut ei uneksua ennen;
mutta murtumaton oli hiljaisuus, ja pimeys antanut ei mitään todistusta,
ja ainoa sana sanottu siellä oli kuiskattu sana, "Lenore?"
"Tämän kuiskasin, ja kaiku takaisin mumisi, sanan "Lenore!" -
Tämän vain, eikä mitään muuta.
Takaisin kammioon kääntyen, koko sieluni sisälläni palamassa,
pian taas kuulin koputuksen hieman aikaisempaa äänekkäämpänä.
"Varmasti," sanoin minä, "varmasti on jokin ikkunaristikollani;
anna minun nähdä sitten, mitä on siellä, ja tämä salaisuus tutkiskella -
anna minun sydämeni tyyni hetken olla ja tämä salaisuus tutkiskella;
se on tuuli eikä mitään muuta!"
Avoimeksi täällä paiskasin ikkunaluukun, kun myötä monen syöksähdyksen ja räpytyksen,
siellä sisään astui arvokas Korppi pyhien päivien muinaisten.
Ei vähäisintäkään osoitusta alamaisuuden tehnyt; eikä hetkeksikään pysähtynyt tai viivähtänyt;
vaan, olemuksella herran tai rouvan, asettui ylle oven kammioni -
asettui päälle rintakuvan Pallaksen juuri ylle oven kammioni -
asettui, ja istui, ja ei muuta.
Sitten tämä musta lintu houkuteli surullisen haaveiluni hymyilyksi,
kautta vakavan ja ankaran arvokkuuden olemuksen pitämänsä,
"Vaikka töyhtösi olisi leikattu ja ajeltu, sinä, "sanoin, "varmasti et ole mikään pelkuri,
kaamean tuima ja muinainen korppi vaeltamassa Yön rannalta -
kerro minulle mikä ruhtinaallinen nimesi on Yön Manalan rannalla?
"Virkkoi korppi, "Ei koskaan."
Suuresti hämmästelin tätä kömpelöä lintua keskustelemassa niin selkeästi,
vaikka sen vastaus vähän tarkoitusta - vähän kantoi merkitystä;
sillä emme voi olla myöntämättä että kukaan ihmisolento elävä
ei koskaan ennen ollut siunattu nähdä linnun yllä oven kammionsa -
linnun tai pedon yllä veistetyn rintakuvan yllä oven kammionsa,
sellaisella nimellä kuin "Ei koskaan."
Mutta korppi, istuen yksinäisenä tyynellä rintakuvalla, vain lausahti
tuon yhden sanan, kuin sielunsa tuossa yhdessä sanassa vuodattaisi.
Ei mitään enempää sitten lausunut - ei höyhenkään lepattanut -
kunnes minä tuskin muuta kuin mutisin "Toiset ystävät ovat lentäneet aiemmin -
huomenna hän on minut jättävä, kuten toiveeni ovat lentäneet aiemmin."
Sitten lintu lausahti, "Ei koskaan."
Sävähtäen hiljaisuuden murtuessa vastaus niin taitavasti lausuttuna,
"Epäilemättä," sanoin, "mitä se lausuu on sen ainoa tavara ja tarjonta,
napattu joltakin onnettomalta omistajalta jota armoton Onnettomuus
seurasi nopeasti ja seurasi nopeammin kunnes hänen laulunsa yhtä taakkaa kantoivat -
kunnes suruvirret Toivonsa tuota alakuloista takkaa kantoivat
tuon "Ei - ei koskaan."
Mutta Korpin yhä houkuttaessa surullisen pohdintani hymyksi,
suoraan työnsin pehmustetun istuimen eteen linnun ja rintakuvan ja oven;
sitten, sametille vajoten, laitoin yhdistämään itseni
mielijohteen mielijohteeseen pohtien mitä tämä menneen lintu pahanenteinen -
mitä tämä synkeä, kömpelö, karu ja menneen lintu pahaenteinen
tarkoitti raakkuen "Ei koskaan."
Tätä istuin keskittyen arvailemassa, muttei mikään tavu ilmaisemassa
linnulle jonka tuliset silmät nyt paloivat ytimeen poveni;
tätä ja enempää istuin tutkimassa, pääni levossa lepäämässä
tyynyn samettisella violettiompelulla jonka yllä lampunvalo hekumoitsi,
mutta jonka samettista violettiompelusta lampunvalon yllä hekumoidessa
hän ei ole alas painava, ei koskaan!
Sitten, ajattelin ilman tulevan tiheämmäksi, tuoksutetun näkymättömästä suitsutusastiasta
heiluttamasta serafien joiden askeleet kilahtelivat tupsuisella lattialla.
"Kurja," huusin, "Jumalasi on lainannut sinulle - kautta näiden enkelien on lähettänyt sinulle
lievityksen - lievityksen ja rauhoittavan juoman Lenoren muistoistasi!
Kulauta, oi kulauta tämä lempeä rauhoittava juoma, unohda tämä kadotettu Lenore!"
Virkkoi korppi, "Ei koskaan."
"Profeetta!" sanoin minä, "olento pahuuden! - profeetta silti, josko lintu tai paholainen!
Josko Kiusaajan lähettämä, vaikko myrsky paiskasi sinut täällä maalle,
lohduttomana silti aivan lannistumattomana, tähän erämaahan lumottuun -
tähän kotiin Kauhun riivaamaan - kerro minulle totisesti, vetoan -
onko - onko salva Gileadissa? kerro minulle - kerro minulle - vetoan?
Virkkoi korppi, "Ei koskaan."
"Profeetta!" sanoin minä, "olento pahuuden! - profeetta silti, josko lintu tai paholainen!
Kautta Taivaan joka taipuu yllämme - kautta Jumalan jota molemmat palvomme -
kerro tälle sielulle surulla kuormatulle josko, kaukaisessa Aidennissa,
se on syleilevä pyhitettyä neitoa jonka enkelit nimesivät Lenoreksi -
syleilevä harvinaista ja säihkyvää neitoa, jonka enkelit nimesivät Lenoreksi?
Virkkoi korppi, "Ei koskaan."
"Olkoon tuo sana merkki eromme, lintu tai pahahenki!" kirkaisin alkaen nousta -
"Takaisin mene myrskyyn ja Yön Manalan rannalle!
Jätä ala mitään mustaa sulkaa merkkinä tuon valheen jonka sanonit on sielusi!
Jätä yksinäisyyteni rikkomattomaksi! - hylkää rintakuva yllä oveni!
Ota nokkasi pois sydämestäni, ja ota hahmosi pois oveltani!
Virkkoi korppi, "Ei koskaan."
Ja korppi, koskaan liihottamatta, yhä on istumassa, yhä on istumassa
kalpealla rintakuvalla Pallaan juuri yllä oven kammioni;
ja silmillänsä on kaikki vaikutelma demonin uneksumassa,
ja lampunvalo ylitsensä virtaamassa heittää hänen varjonsa lattialle;
ja sieluni ulos tuosta varjosta kelluen lepäämässä lattialla
on kohotettava - ei koskaan!"
(The Raven, 1845.)
Korppi-runon ensimmäinen versio on kirjoitettu vuoden 1844 lopulla ja julkaistiin American Review- ja Evening Mirror-lehdissä suunnilleen samaan aikaan alkuvuodesta 1845, edellisen helmikuun numerossa ja jälkimmäisen tammikuun 29. päivän numerossa. Kumpi tuli painosta ensin on epäselvää. Näistä American Review'n versio on kuitenkin aikaisempi, Evening Mirrorin sisältää Poen tekemiä muutoksia. Seuraavassa runon julkaisussa, New York Daily Tribunen helmikuun 4. päivän numerossa, on taas jo uusia Poen runoon tekemiä muutoksia. Puolisen tusinaa eri versiota seurasi ennen viimeistä ja vakiintunutta, joka julkaistin Richmond Semi-Weekly Examiner -lehdessä syyskuun 25. päivänä vuonna 1849. Suomennos perustuu tähän versioon. 
Runon ongelmiin kuuluu miten kääntää runon kuuluisin sana, "Nevermore". Se käännetään yleensä suomennoksissa "Ei milloinkaan", kuten Niilo Idmanilla(1889-1977), Oskar Nousiaisella(1892-1965) ja Valter Juvalla(1865-1922). Tämän valossa katsoin parhaimmaksi valita toisen suomennoksen. "Ei enää koskaan" olisi lähimpänä alkuperäistä, mutta yhden ytimekkään sanan kääntäminen kolmen sanan lauseella kieltämättä heikentäisi sen vaikutusta. Vaihtoehtoina minulle olivat lopulta "Ei ikinä" ja "Ei koskaan". Valitsin ensin ensimmäisen, mutta päädyin lopulta jälkimmäiseen. Sitten on "Night's Plutonian shore" jonka käännän "Yön Manalan rannalla" ja jonka voisi kääntää myös vaikkapa "yön tuonpuoleisella rannalla". Muihin ongelmiin kuuluu "tufted floor" jonka Juva kääntää "kivilattiaksi" ja Idman jättää pois käännöksestään. Kyseessä kuitenkin lienee lattialla oleva koristeellinen, tupsuin koristeltu matto tai viltti.
Aidenn Runon aiemmista suomentajista Niilo Idman ja Valter Juva kääntävät alkuperäistekstin "the distant Aidenn" "Eedeniksi", mutta The Collected Works of Edgar Allan Poe — Vol. I: Poems(1969) toimittajan Thomas Olive Mabbottin(1898-1968) mukaan "Aidenn" ammentaa arabiankielestä ja voisi täten viitata myös Adenin kaupunkiin Jemenissä raamatullisen Eedenin ohella. Poe käytti sanaa "Eden" muualla kun halusi tarkoittaa sitä selkeästi. Joten en ole varma että nimen voisi kääntää vain yksinkertaisesti "Eedeniksi".
Gilead esiintyy Raamatun Vanhan testamentin Tuomarien kirjasssa paikkana ja miehen nimenä, edellisen ollessa nimetty jälkimmäisen mukaan.
Lenore on samannimisessä, aiemmassa Poen runossa (josta Poe julkaisi useita eri versioita) esiintyvä nimi. Kuuluisin muu Lenore runoudessa esiintyy saksalaisen Gottfried August Bürgerin(1747-1794) samannimisessä varhaisromantiikkaan kuuluvassa runossa joka julkaistiin vuonna 1774 ja varsin pian lukuisina englanninkielisinä käännöksinä, joista ensimmäinen William Taylorin(1765-1836) toimesta vuonna 1796. Yksi englanninkielisistä käännöksistä oli englantilaisen Dante Gabriel Rossettin(1828-1882) käännös jonka hän teki vuonna 1844 mutta joka julkaistiin vasta vuonna 1900. Rossetti teki vuosina 1846-48 Poen Korppiin perustuvia töitä, joista yksi on kuvituksena tässä. Nimi esiintyy kuitenkin myös Poen kannustaman runoilijan Philip Pendleton Cooken(1816-1850) runossa Lady Lenore and Her Lover(1836) ja Mabbottin mukaan tuon runon vaikutus voidaan nähdä muutamissa runon kohdissa, esimerkiksi "salva"("balm") mainitaan Mabbottin lainauksessa “What balm sought I? — Forgetfulness”, mutta runo ei sisälly ainoaan Cooken saatavilla olevaan runokokoelmaan Froissart Ballads and Other Poems(1847) joten en voi kommentoida enempää. Poella nimi lausuttaneen "Leo-NOOR" ja "Nevermore" taas "NE-ver-MOOR" jotka sointuvat toisiinsa.
Pallas Runon korppi oli alunperin pöllö, joka on kreikkalaisen jumalattaren Pallas Athenen ja roomalaisen jumalattaren Minervan symboli. Muuttaessaan pöllön korpiksi Poe jätti Pallaan patsaan runoonsa vaikka side linnun ja rintakuvan välillä murtui. Korppi oli Apollo-jumalaan yhdistetty lintu. Antiikin tarustossa varis kuitenkin esiintyy yhteydessä Atheneen ja Poe on voinut pitää korppia varista runollisempana lintuna.
Rauhoittava juoma on alkuperäistekstissä "nepenthe", joka viittaa antiikin tarustossa esiintyvään juomaan joka sai sen juojan unohtamaan surunsa. Idman kääntää "unhojuoma" ja Juvan käännöksessä juoma ei esiinny.
Serafit Enkelit.
Kuvituksena on Rossettin piirroksen lisäksi ranskalaisen taiteilijan Gustav Dorén(1832-1883) kuvitustyö ja yhdysvaltalaisen taiteilijan John Rea Neillin(1877-1943) runoa varten tekemiä tötä, jälkimmäisen osalta vuodelta 1910.
#EdgarAllanPoe #Poe Käännös #Käännös #Käännöslyriikka Lyriikka #Lyriikka Runo #Runo Runoja #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennoksia #Runosuomennos #Runot Runot #Runous Runous #Runoutta #Suomennos Suomennos #YhdysvaltainKirjallisuus #YhdysvaltainRunous
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
