ISRAFEL

Edgar Allan Poe(1809-1849)

    Ja enkeli Israfel, jonka sydän ovat luuttu, ja jolla o suloisin ääni kaikista Jumalan olennoista. - Koraani.

Taivaassa henki asustaa

     "Jonka sydämen kielet ovat luuttu;"

kukaan ei laula niin villin erinomaisesti

kuin enkeli Israfel,

ja huimaavat tähdet (niin tarut kertovat)

lopettaen hymninsä, keskittyvät taikaan

     äänensä, kaikki mykkknä.

Horjuen yllä

     korkeimmassa keskiyössänsä,

     rakastunut kuu

punastuu rakkaudesta,

     kun taas, kuunnellaksensa, punainen salama

     (kera nopeiden Seulasten, jopa,

     joita oli seitsemän)

     seisahtaa Taivaassa.

Ja he sanovat (tähtinen kuoro

     ja muut kuuntelevat olennot)

että Israefelini tuli

on velkaa tuolle lyyralle

     jonka luona hän istuu ja laulaa -

värisevä elävä lanka

noiden epätavallisten kielten.

Mutta taivaita tuo enkeli askelsi,

     missä syvät ajatukset ovat velvollisuus -

missä Rakkaus on aikuistunut Jumala

     missä hourien silmäykset

ovat täyttämät kaiken kauneuden

     jota tähdessä palvomme.

Joten, et ole väärässä,

     Israfel, joka halveksit

intohimotonta laulua;

sinulle kaikki laakerit kuuluvat,

     paras runonlaulaja, koska viisain!

Iloisesti elä, ja kauan!

Hurmiot yllä

     palaviin tahteihisi sopivat -

murheeseesi, iloosi, vihaasi, rakkauteesi,

     kiihkoon luuttusi -

     hyvin voivat tähdet olla mykkiä!

Kyllä, Taivas on sinun; mutta tämä

     on maailma makeuden ja happamuuden;

     kukkasemme ovat ainoastaan - kukkasia,

ja varjo täydellisen autuutesi

     on auringonpaisteemme.

Jos voisin asustaa

missä Israfel

     on asustanut, ja hän missä minä,

hän saattaisi olla laulamatta niin villin erinomaisesti

     kuolevaisen sävelmän,

kun taas rohkeampi nuotti kuin tämä saattaisi paisua

     lyyrastani taivaalla.

Israfel julkaistiin runokokoelmassa Poems(1831) ja sitten muokattuna kahdeksana eri versiona vuosina 1836-50. Suomennos on tehty versiosta joka tunnetaan nimellä Israfel [G] vuodelta 1845, joka on viimeinen Poen omista versioista, siinä muodossa kuin se julkaistiin vuonna 1969 Thomas Ollive Mabbottin(1898-1968) toimittamassa teoksessa The Collected Works of Edgar Allan Poe Volume I: Poems.

Runon alussa oleva lainaus ei ole suoraan Koraanista, vaikka Poe antaakin sen lähteeksi englantilaisen George Salen(1697-1736) Koraanin englanninkielisen käännöksen vuodelta 1734. Islamilaisen perinteen Israfel ei esiinny itse Koraanissa vaan profeetta Muhammedin nimissä kulkeneita sanontoja keräävässä ja tarkastelevassa islamilaisessa teologisessa kirjallisuudessa, joka sai alkunsa 700-luvulla.  Runon innoituksena sanotaan olevan etenkin irlantilaisen runoilijan Thomas Mooren(1779-1852) runoelma Lalla Rookh(1817) ja toissijaisesti yhdysvaltalaisen runoilijan Lucretia Maria Davidsonin(1808-25) runo Amir Khan(julkaistu vuonna 1829), jotka olivat molemmat tuttuja Poelle. Vuonna 1841 Poe kirjoitti arvostelun Davidsonin runojen kokoomateoksesta. Davidsonin lyhyt viittaus enkeliin kuuluu seuraavasti:

That Oh! it was sweet as the music of heaven, / O'er a lost one returning, a sinner forgiven! / Such notes as repentance in sorrow might sing, / Notes wafted to heaven by Israfil's wing: —

Kuvituksena ovat ranskalais-brittiläisen taiteilijan Edmund Dulacin(1882-1953) värikuvitus runoon vuodelta 1912 ja yhdysvaltalaisen kuvittajan Virgil Findlayn(1914-1971) nustavalkoinen piirroskuvitus runoon vuodelta 1938.

#EdgarAllanPoe #Poe Käännös #Käännös Lyriikka #Lyriikka Runo #Runo Runoja #Runoja Runokäännöksiä #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennos #Runot Runot #Runous Runous #Runoutta Suomennoksia #Suomennoksia #Suomennos Suomennos #YhdysvaltainKirjallisuus #YhdysvaltainRunous #YhdysvaltalainenKirjallisuuus #YhdysvaltalainenRunous