Algernon Charles Swinburne(1837-1909)
lepäävät hajallaan hautausmaan ruoholla, ja kaikki niiden valo,
ja väri ja tuoksu jättävät aistimme ja näkömme
ilman kuten ihmisen jolta katkera aika riistää
kukkasen heti ja toivon kerättyjen nippujen,
huhtikuulta heti ja elokuulta. Päivä yöhön
huutaa valittaen, ja elämä kuolemaan, ja syvyys korkeuteen,
ja sielu sielulle ihmisen joka kuulee ja suree.
Kuka tietää, vaikka hän näkee varistetun lumenkylmän kukkasen,
jos ehkä sydän joka paloi sisällä ruusun,
sielu aistin, elämä elämän kuollut on?
Jos ehkä tuuli joka surmaa myrskyävin lumin
olisi yhtä tuulen kanssa joka elvyttää? Kumarra pääsi,
oi Suru, ja keskustele sydämesi kanssa: kuka tietää?
sielu aistin, elämä elämän kuollut on?
Jos ehkä tuuli joka surmaa myrskyävin lumin
olisi yhtä tuulen kanssa joka elvyttää? Kumarra pääsi,
oi Suru, ja keskustele sydämesi kanssa: kuka tietää?
[A Reminiscence; Astrophel and Other Poems(1894).]
#AlgernonCharlesSwinburne #ACSwinburne #Swinburne #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösrunoja #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti