RUNO AAMUA VARTEN

Margaret Tait(1918-1999)

Olen nyt täällä ulkona 

katolla. Katso!

Minun täytyi päästä lähemmäs taivasta,

sillä kaupunki oli liian täynnä huoneita

ja en voi tyytyä ikkunaan.

Se on liian pieni asia hyväksyä valmiiksi tehty kehys.

Meidän rakentajien täytyy jatkaa omien kaupunkiemme tekemistä.

Oi, ole hyvä

älä kaada puita

kaupunkisi vuoksi, sillä tarvitsen ne omaani varten.

Margaret Tait oli skotlantilainen elokuvaohjaaja, lääkäri ja runoilija.

EKSISTENTIALISTI

Sheena Blackhall(1947-)

Missä minä elän?

Tilassa välissä maanantain ja sunnuntain

Verkkokalvossa variksen silmän.

Olen okainen iho alla sinisen ilmapallon

Aina, suola läikkyy. Kaapin varjot

heittyvät halki lattian.

Sheena Blackhall on skotlantilainen, Aberdeenissä syntynyt runoilija.

KUIN

Elizabeth Burns(1957-2015)

Sumu joka on kuin mutta harvinaisempi

Tuuli joka on kuin mutta ei niin terävä

Hiekka joka on kuin mutta muuttuu mudaksi

Kukkulat jotka ovat kuin mutta asutetumpia

Kukat jotka ovat kuin mutta kukkivat aiemmin

Ranta joka on kuin mutta kansoitetumpi

Kesät jotka ovat kuin mutta tummenevat nopeasti

Ilma joka on kuin mutta ei niin suloinen

Elizabeth Burns oli vuonna 1991 debytoinut skotlantilainen runoilija.

EASTNORIN KUMMULLA

John Masefield(1878-1967)

Hiljaisia ovat metsät, ja himmeät vihreät oksat ovat

vaiti iltaruskossa; tuolla, reitillä halki

omenatarhan, on väsynyt auraajapoika

kutsumassa lehmiä kotiin.

Kirkas valkoinen tähti välkkyy, pyöristyy kalpea kuu, mutta 

yhä punainen, kelmeä raunio auringonlaskun 

savuisessa tulessa kytee, ja palaa 

usvaisilla huipuilla kukkuloiden. 

Haamumaiseksi se kasvaa, ja tummemmaksi, palaminen 

hiipuu savuun, ja nyt tuuliset tammet ovat 

äänetön armeija haamujen tungeksimassa

varjojen maassa. 

On Eastnor Knoll on suomennettu Salt-Water Ballads(1915, 1. painos 1902) sivulta 96.

Runon maisema sijoittuu lähelle Eastnorin kylää, joka sijaitsee Ledburyn kauppalan laitamilla, Herefordshiren kreivikunnassa, missä runoilija asui.

#JohnMasefield #Käännös #Käännösruno #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennos

NÄKY

John Masefield(1878-1967)

Olen juonut punaisen viinin ja heittänyt arpanopan;

   silti kerran äänekkäässä olutkapakassa olen nähnyt ja kuullut

rakkaan kalpean naisen surevin silmin,

   ja äänen kuin puhtaan harmaan kujertavan linnun.

Kera herkin valkoisin käsin - valkoisin käsin joita suudellut olen -

   (oi hauraat valkoiset kädet!) - hän rauhoitti silmäni särkevät;

ja hänen tukkansa putosi ympärillään heikkona usvana tarrautuvana,

   kuin savu kultaisesta suitsukkeesta poltetusta Paratiisissa.

Hellin rakastavin sanoin, kuin silputtua sitruunamelissaa ja myrhaa,

   hän paransi suloisella anteeksiannolla mustat katkerat syntini,

sitten häipyi yöhön, ja minä mennen etsimään häntä

   pitkin tummia, äänettömiä katuja, ohi lämpimimien, valaistujen krouvien.

Vision on suomennettu runokoelman Salt-Water Ballads(1915, 1. painos 1902) sivulta 87.

#JohnMasefield #Käännös #Käännösruno #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennos

KULKURI

John Masefield(1878-1967)

En tiedä paljoa siitä mitä ja miksi,

   en voi sanoa koskaan tienneeni.

Taivas minulle on kaunis sininen kappale taivaankantta,

   Maa on vain tomuinen tie.

En tiedä nimiä asioiden, tai mitä ne ovat,

   en voi sanoa koskaan tietäväni.

En tiedä Jumalasta - hän on vain torkkuva tähti

   yllä tuulisen kukkulan.

En tiedä Elämästä - se vain on tarpomista yksin

   heräämisen ajasta makuulle.

En tiedä Kuolemasta - se vain on hiljainen kivi

   kokonaan harmaa sammaleesta.

Ja miksi elän, ja miksi vanha maailma pyörii,

   ovat asioita joita en tiennyt koskaan;

minun viittani ovat mustalaistulet, yksinäiset majatalot,

   ja vain tomuinen tie.

Vagabond on suomennettu kokoelmasta Salt-Water Ballads(1915, 1. painos 1902), sivulta 85.

Käännän alkuperäistekstin "jest" (Earth's jest a dusty road, An' jest the dusty road) niin kuin se olisi "just", vaikka runoilija ilmeisesti tavoittaa molempian sanojen merkityksiä runossaan.

#JohnMasefield #Käännös #Käännösruno #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennos

'KAIKKI JOTKA KULJETTE OHI'

John Masefield(1878-1967)

Pitkällä tomuisella nauhalla pitkän kaupungin kadun,

elämän kuvaelma on ohittamassa minua lukemattomilla jaloilla,

kera sanan täällä kukkuloista, ja laulun tuolla merestä,

ja - suuri liike muuttuu - kuvaelma ohittaa minut.

Kasvot - intohimoiset kasvot - miesten joita en voi tuntea,

ne ahdistavat minua, polttavat minut sydämeen asti, kun käännyn sivuun mennäkseni;

kuninkaan kasvot ja lurjuksen kasvot, ja kasvot täytetyn sian,

ne ovat kulkemassa ohi, ne ovat kulkemassa ohi, heidän silmänsä katsovat omiini.

En voi koskaan väsyä musiikista melun monien jalkojen,

riemusta veren sykkivän, tikityksestä sydämen lyönnin,

monista miehistä kuin hiekoista, eskadroonista luokitelluista ja kasatuista

jotka ovat kulkemassa ohi, muuttuen aina, ja jotka eivät ole koskaan muuttuneet tai ohi kulkeneet.

John Masefield oli brittiläinen, varhain täysin orvoksi jäänyt lakimiehen poika joka oltuaan teini-ikäisenä merimiehenä ja tehdastyöläisenä toimi toimittajana ja vapaana kirjailijana. Hän oli kuninkaallinen hovirunoilija 1930-1967.

HENKILÖKOHTAINEN

John Masefield(1878-1967)

Tarpoen yöllä kylmänä ja märkänä ohitin valaistun majatalon,
ja vanhaa säveltä, suloista säveltä, soitettiin sisällä.
Se oli täynnä naurua lehtien ja laulua jota tuuli laulaa;
se toi kyyneleet ja ahdistuneen kurkun, ja koukun
    sydänjuuriin.

Ja se toi katkeran ajatuksen päivistä jotka nyt olivat kuolleita minulle,
iloiset päivät vanhassa kodissa ennen kuin menin merelle -
päivät jotka olivat kuolleita minulle tosiaan. Kumarsin pääni sateelle,
    ja ohitin valaistun majatalon taas yksinäisille teille.

Personal on suomennettu kokoelman Salt-Water Ballads(1902) vuoden 1915 uusintapainoksen sivulta 91.

#JohnMasefield #Käännös #Käännösruno #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennos

PIENI SALAMANTERI

Walter de la Mare(1873-1956)

Margotille

Kun vapaaksi käyn,

uskon sen olevan

yön tähtien ja lumen,

ja villit tulet kuuran ovat valaiseva

jalanjälkeni kun menen;

ei kukaan - ei kukaan siellä ole oleva

kourivin kosketuksin, tai katsein,

näkemään minun pensastukassani

tanssivan palaen läpi yön.

(The Little Salamander)

#WalterDeLaMare #Kirjallisuus #Käännös #Käännöslyriika #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Suomennos

MAANPAKO

Walter de la Mare(1873-1956)

Jos jumalat olisivat rakastaneet minua olisin maannut

  missä huimaluste on ja orapihlaja,

ja villin yönlinnun yön kestävä sävel

  värisee oksissa lohduttomissa.

Ei, mutta he rakastaneet minua eivät; ja minun

  täytyy muukalainen olla,

jonka jokainen maanpaon päivä ohi mennyt

  särkee niiden muistosta.

(Exile)

#WalterDeLaMare #EnglanninKirjallisuus #EnglanninRunous #EnglantilainenKirjallisuus #EnglantilainenRunous #Kirjallisuus #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja  #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Suomennos

VARJO

Walter de la Mare(1873-1956)

Pimeämpi yötä; ja voi, paljon pimeämpi, hän,

jonka silmät syvässä pimeydessä yön katsovat minuun.

Ei tähtiä hänen ympärillään; silti kuu näyttää kätketyltä

kauas jonnekin, alle tuon kapean kannen.

Hän pimenee vasten pimeyttä; ja hänen kasvonsa

vain lisäämällä ajatusta ajatukseen jäljitän,

luonnostellun varjoisasti: Oi uni, palaa taas kerran

hämärään Haadekseen ja kuiskivalle rannalle!

IKÄVÄ

Francis Saltus(1849-1889)

   Kaikki on surullista! Kaikki on surullista!

Kun sielun kuolio

   röyhtäisee ulos aivoista

   haisevan virtansa, tahratakseen

      mielen hulluksi -

kuvotuksella ikävän.

   Kaikki on hämärää! Kaikki on hämärää!

Kun vastenmieliset ajatukset, veitsenterävät,

   myrkyttävät elämän ja sen ilot.

   Kun olemassaolo ärsyttää,

      ja hauta

suurena Valona nähdään.

   Kaikki on menetetty! Kaikki on menetetty!

Kun autuutemme mainen

   ei onnistu parantamaan kauhistuttavaa ruttoa

   hämärien ajatusten, surullisten ja epämääräisten,

      elämän risteämän

kanssa sapekkaan suudelman ikävän.

Francis Saltus oli alankomaalaiset sukujuuret omannut yhdysvaltalainen boheemi, ranskalaisten dekadenttirunoilijoiden esimerkeistä ammentanut runoilija, säveltäjä ja toimittaja.

JOS LAKIMIEHEN KÄTTÄ RUOKITAAN

John Gay(1685-1732)

Kettu voi varastaa kanasi, herra,

huora terveytesi ja pennisi, herra,

tyttäresi ryöstää kirstusi, herra,

vaimo voi varastaa leposi, herra,

varas tavarasi ja lautasesi.

Mutta tämä on vain poimimista,

levon, pennin, kirstun ja kanan kanssa;

aina se määrätty oli, herra,

jos lakimiehen kättä ruokitaan, herra,

hän varastaa koko tiluksesi.

If Lawyer’s Hand is fee’d, Sir, näytelmästä The Beggar's Opera(1728).

John Gay oli englantilainen näytelmäkirjailija ja satiirinen runoilija, jonka näytelmä Kerjäläisooppera(The Beggar's Opera 1728) toimi esikuvana Bertolt Brechtin(1898-1956) ja Kurt Weillin Kerjäläisoopperalle(Die Dreigroschenoper, 1928).

#JohnGay #EnglanninKirjallisuus #EnglanninRunous #EnglantilainenKirjallisuus #EnglantilainenRunous #Kirjallisuus #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja  #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Suomennos

VALITUS

Percy Bysshe Shelley(1792-1822)

Oi maailma! Oi elämä! Oi aika!

Jonka viimeisillä askelilla kiipeän,

vapisten vuoksi missä olin seisonut ennen;

koska palaa kukoistuksesi loisto?

Ei enää - oi, ei enää koskaan!

Ulos päivästä ja yöstä

ilo on paennut;

raikas kevät, ja kesä, ja talven kuura,

liikuttavat heiveröistä sydäntäni surulla, mutta riemulla

- ei enää, oi, ei enää koskaan!

KERA KIRJAN

Ambrose Bierce(1842-1914?)

Sanat huutaen, laulaen, hymyillen, kurtistaen -

          merkitys puuttuen.

Voi, ei mitään, mitään hämärämpää kuin Browning,

          paitsi mustaaminen.

Robert Browning(1812-1889) oli Alfred Tennysonin(1809-1892) jälkeen johtava brittiläinen runoilija.

AJAN KOI

George Sterling(1869-1926)

Katso! tämä uskalias näky tomusta -

   tämä uni jonka se oli uneksinut! Lepäämättömät siivet,

   liian voimakkaat Ajalle, liian hauraat ajattomille olioille!

Mistä kaikki janosi Jumalaan, säälittävä himosi

elämään tulevaan kun aineen kahle ruostuu?

   Mikä sopimus sinulla on kanssa kuolemattomien kuninkaiden,

   Hiljaisuuden ja Kuoleman? Mitä ennustajan neuvot

vakuuttavat sinulle että ikuiset lait ovat oikeudenmukaisia?

Ei! Kaikki toiveesi eivät ole mitään Yölle,

   ja oikeus vain kuvitelma unesi!

      Yllä autiuden mitkä laajat kangastukset hohtavat,

kera kukkuloiden siirtyvien, ja katsetta pilkkaavien palmujen,

   ja kaupunkien autiomaan äärimmäisyydessä -

      nuo hunnut me nimeämme, ja uskallamme ajatella tietävämme!

Yhdysvaltalainen George Sterling oli New Yorkissa syntynyt, Kaliforniassa suurimman osan elämäänsä elänyt runoilija; boheemin, julkisuudessa viihtyneen Sterlingin tuotannon arvostus on säilynyt kohtalaisella tasolla hänen kuolemansa jälkeisinä vajaana satana vuotena. Sterling oli häntä ylenpalttisesti ylistäneen Ambrose Biercen(1842-1914?) suojatti ja hänen omiin runollisiin opetuslapsiinsa kuuluvat tässä blogissa myös esiintyvät Clark Ashton Smith(1893-1961) ja Nora May French(1881-1907). French teki itsemurhan syanidilla Sterlingin ja tämän vaimon kotona, ja yhdeksäntoista vuotta myöhemmin Sterling tappoi itsensä myös, niinikään syanidilla.

TOSIRAKKAUS

Elizabeth Siddal(1829-1862)

Hyvästi, jaarli Rikhard,

hellä ja urhea;

polvistuen suutelen

tomua haudastanne.

Rukoile vuokseni, Rikhard,

maaten yksin

kera käsien anoen vilpittömästi,

kaikki valkoisessa kivessä. 

Pian on minun jätettävä teidät

tänä suloisena kesäaikana;

tuo toinen odottaa

lunastaakseen kalpean morsionsa. 

Pian palaan teidän luoksenne

toiveikkaana ja urheana,

kun kuolleet lehdet

puhaltavat ylitse hautanne. 

Silloin he ovat löytävä minut

läheltä päätänne

katsoen tai pyörtyen

nukkuen tai kuolleena.

Elizabeth Siddal oli englantilainen kuvataiteilija ja runoilija. Hänen kuoltuaan synnytyksen jälkeen yhdessä lapsensa kanssa hänen aviomiehensä Dante Gabriel Rossetti sijoitti ainoat kopiot joukosta runojaan Siddalin arkkuun. Vuonna 1869 Rossetti antoi kaivaa Siddalin haudan auki saadakseen runot takaisin ja julkaisi ne.

DOVERIN RANTA

Matthew Arnold(1822-1888)

Meri on tyyni tänään,

vuorovesi täysi, kuu lepää kauniina

salmien yllä; Ranskan rannikolla valo

kimaltaa ja on poissa; kalliot Englannin seisovat,

kimmeltävinä ja suunnattomina, ulkona seesteisellä lahdella.

Tule ikkunaan, suloinen on yöilma!

Vain, pitkästä linjasta roiskeiden

missä meri kohtaa kuun valkaiseman maan,

kuuntele! kuulet raastavan pauhun

kivenmurikoiden jotka aallot vetävät takaisin ja sinkoavat,

palatessaan, ylös korkealle rannalle,

alkaen ja lopettaen, ja taas alkaen uudestaan,

värisevällä tahdilla hitaalla, ja tuovat

ikuisen sävelen surun sisään.

Sofokles kauan sitten

kuuli sen Egeanmerellä, ja se toi

hänen mieleensä samean luoteen ja vuoksen

ihmisen kurjuuden;

me löydämme myös äänessä ajatuksen,

kuullen sen luona tämän kaukaisen pohjoisen meren.

Uskon meri

oli kerran, myös, täysi ja ympärillä maan rannan

lepäsi kuin taitokset kirkkaan liivin käärityn.

Mutta nyt kuulen vain

sen alakuloisen, pitkän, vetääntyvän pauhun,

perääntyen hengitykseen

yötuulen, alas valtavia reunoja kolkkoja

ja alastomia kivikkoja maailman.

Oi, rakas, olkaamme uskollisia

toisillemme! Sillä maailma, joka näyttää

lepäävän edessämme kuin unien maa,

niin monimuotoinen, niin kaunis, niin uusi,

ei oikeastaan omannut enempää iloa, tai rakkautta, tai valoa,

tai varmuutta, tai rauhaa, tai apua tuskaan;

ja me olemme täällä kuin pimenevällä tasangolla

pyyhkäisemällä hämmentyneiden hätäisten äänten kamppailun ja paon,

missä tietämättömät armeijat ottavat yhteen yöllä.

(Dover Beach, 1867.)

Muokattu versio on luettavissa.

#MatthewArnold #Käännös #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Suomennos

KUIHTUNEET LEHDET

James Thomson(1834-1882)

                    I

     Anna ruusujen maata; rakas;

          anna niiden maata;

     ne ovat kaikki sivuun heitetyt; rakas;

          kaikki sivuun heitetyt;

mitä niiden pitäisi nyt tehdä paitsi nopeasti kuolla?

                   II

     Eilisaamuna ne kukoistivat

          raikkaina ja kauniina;

     kaste ja auringonvalo ruokkivat,

          kukkivat ne tuolla;

punastuen kun niiden suloisuus tunsi ilman.

                  III

     Eilisiltana hän repi ne

          puusta;

     tähdet jotka kimmelsivät niiden yllä,

          kaksi tai kolme,

laskeneet eivät ennen kuin ne tuhoutuivat, murhe on minun!

                 IV

     Tuskin näyttävät ne vielä kuolleilta -

          Kuolema on uusi;

     näe terälehdet punaisina yhä,

          tuoksu ja kaste,

kaikki kuten elämässä punastuen ne kasvoivat.

                V

     Koskettaa niitä en uskalla vielä

          kun ne näyttävät

     kuin kuolleita ne eivät olisi;

          oi! Tiedän

unet elämän kuolemassa mutta raivostuttaa murhe.

               VI

     Antaa niiden maata ja kuihtua

          kuten oikein on;

     voin ehkä sitten varastaa tänne

          yössä,

löytää kelmeinä ja näivettyinä kuoleman kurjuudessa.

              VII

     Kerää jokainen lehti hitaasti

          kolostansa,

     kätke ne pyhinä

          Kirjaan

josta Muiston täytyy nyt Toivoa etsiä.

1857

KRISTILLISELLÄ HAUTAUSMAALLA

James Thomson(1834-1882)

Tämä kivien kenttä, sanoi hän,

voi hyvinkin kutsua esiin huokauksen;

alla niiden kuolleet lepäävät,

luona niiden valehtelevat elävät.

PÄIVÄ

James Thomson(1834-1882)

Heräten yhtenä aamuna

miellyttävässä maassa

varrella joen virtaavan

yli kultaisen sannan: -

Mistä virtaatte te, vedet,

ylitse kultaisen santanne?

Me tulemme virraten

Hiljaisesta Maasta.

Minne te menette, vedet,

ylitse kultaisen santanne?

Me menemme virraten

Hiljaiseen Maahan.

Ja mikä on tämä kaunis valtakunta?

Hiekanjyvä kultaista santaa

suuressa pimeydessä

Hiljaisen Maan.

YÖ

James Thomson(1834-1882)

Hän huusi halki kautta yön:

"Missä on valo?

Eikö koskaan enää

avaudu Taivaan ovi?

Oi, olen jäänyt

yksinäiseksi, osattomaksi!"

Hän huusi halki kautta yön:

Se levisi epämääräisesti valkoisena,

sen haamu kuun

yllä tumman voimattomuuden

maan makaavan kylmänä,

henkeä haukkoen, liikkumattomuudessa haudan.

Hän huusi halki kautta yön:

Hänen äänensä mahdissaan

soi eteenpäin kauas ja kauas,

ja sitten kuin tähti

hiipui aisteista

Suunnattomaan.

Hän huusi halki kautta yön:

Ei vastaavaa valoa,

ei tavuista ääntä;

alla ja ympärillä

pitkä värisevä sävähdys

sitten kaikki liikkumatta taas.

RAKKAUDEN VIINI

James Thomson(1834-1882)

Musiikki on Rakkauden viini,

ja kesti Rakkauden on laulu:

ja kun Rakkaus istuu alas pitoihin,

Rakkaus kauan istuu:

Kauan istuu ja pidoista nousee juopuneena,

mutta ei kestistä ja viinista;

hoiperrellen omasta sydämestään,

tuosta suuresta rikkaasta viiniköynnöksestä.

James Thomson oli skotlantilainen kirjailija, sotilas ja virkailija.

AJATUS

John Gould Fletcher(1886-1950)

Pala paperia valmiina tuleen heitettäväksi,

mustunut, raapustettu keskeneräisen laulun osasilla:

Sieluni.

ILTASADE

John Gould Fletcher(1886-1950)

Sade putosi niin pehmeästi, illalla,

että lähes luulin sen olevan puiden puhetta.

MIELIALAT

John Gould Fletcher(1886-1950)

Runoilijan mielialat:

Lepattavia perhosia sateessa.

HEINÄ

John Gould Fletcher(1886-1950)

Heinä liikkuu tuulessa,

sieluni on taaksepäin lennätetty.

MAISEMA

John Gould Fletcher(1886-1950)

Maa, vihreänruskea;

meri, ruskeanharmaa;

saari, tylsä riikinkukonsininen;

taivas, kivenharmaa.

KESKIKESÄN ILTAHÄMÄRÄ

John Gould Fletcher(1886-1950)

Pääskyset sirkuttamassa iltaruskossa:

Kuumuuden aaltoja

liekeiksi auringon myllertämiä.

MAAN IKUISUUS

John Clare(1793-1864)

Ihminen, Maan kurja varjo! puhuu Maan rappeutumisesta:

   Mutta eikö ole sillä mitään ikuisuuden suvusta?

Majesteettisuutta joka ei ole pois väistyvä?

   Ei sielua suuruuden virraten sisimmästä?

Ajatuksen merkkejä ilman hyisiä varjoja ylevän,

   kuvia voiman, joka jos ei tuomittu voittamaan

Ikuisuutta, seisoo nauraen Ajalle vanhalle

   aikakaudet: suuressa esivanhempien sarjassa

asioiden ikuisten, kohoten jumalalliseen,

   näen Mahtavuuden missä aikakaudet maksavat

palvonnalla kuin valloitetut viholliset Apenniineille

   koska eivät kyenneet valloittamaan. Siellä istuu Päivä

liian korkealla Yön tulla - vuoret hohtavat,

   ylittäen Ajan, liian mahtavia rappeutumaan.

LUKUISAT TYÖMIEHET

Stephen Crane(1871-1900)

Lukuisat työmiehet

rakensivat valtavan pallon kivestä

vuorenhuipulle.

Sitten he menivät laaksoon alapuolella,

ja kääntyivät katsomaan työtään.

"Se on komea," he sanoivat;

he rakastivat esinettä.

Äkisti se liikkui:

Se tuli heidän luokseen nopeasti;

se murskasi heidät kaikki vereksi.

Mutta joillakin oli tilaisuus kiljua.

LUOMINEN

Edward Rowland Sill(1841-1887)

Suihku syöksähti ylös Jumalan valtaistuimelta;

sen virtaavan varren me nimeämme Ikuiseksi Voimaksi,

sen heittelehtivät pisarat ovat maailmoja, jotka pyörivät ja putoavat,

kun taas niiden pallopinnoilla meidän pienet ihmiselämämme

kuin kipinät ja varjot nopeasti hipovat ja menevät.

Edward Rowland Sill oli yhdysvaltalainen kirjailija, opettaja ja toimittaja.

MAA

John Hall Wheelock(1885-1978)

"Planeetta ei räjähdä itsekseen", sanoi kuivasti

marsilainen tähtitieteilijä, katsellen poispäin ilmaan.

"Että he olivat kykeneviä tekemään sen on todiste että hyvin

älykkäitä olentoja on täytynyt elää siellä."

TURVAPAIKKA

Dorothy Parker(1893-1967)

Maani on paljas lörpöttelevästä väestä,

pilvet matalalla pitkin harjanteita,

ja suloinen on ilma kera kiemuraisen savun

kaikista palavista silloistani.

Dorothy Parker oli yhdysvaltalainen kirjailija, kriitikko ja käsikirjoittaja.

YLEISÖ

David Morton(1886-1957)

Olen tietoinen väkijoukoista takana yön,

   innokkaista kasvoista juuri ulottumattomissa silmiemme,

suljettuna hiljaisuuksiin ja kadotettuina valolle,

   säälittäviä ja rukoilevia kera satuttavan yllätyksen

että me jotka elämme emme koskaan käännä päätämme

   sanoaksemme heille yhtään vastausta, tai kuuntele

kuiskattua, merkitsevää viisautta Kuolleiden,

   toivotonta sormea Kuolemaan osoitettua.

SYMBOLI

David Morton(1886-1957)

Uskoni on kokonaisuudessaan epäilyttävä asia,

   kudottu epäilyttävillä kangaspuilla, -

kunnes saapuu, jokaisena sateisena Keväänä,

   kirsikkapuu kukassa;

Ja Kristus joka kuoli puussa

   jonka kuolema oli iskenyt paljaaksi,

tulee kauniisti takaisin minulle,

   kukissa, kaikkialla.

David Morton oli yhdysvaltalainen runoilija ja korkeakoulunopettaja, joka julkaisi kolme runokokoelmaa vuosina 1921-1945.