William Butler Yeats(1865-1939)
Väite. Baile ja Aillinn olivat rakastavaisia, mutta Aengus, Rakkauden valtias, toivoen heidän olevan onnellisia hänen omassa maassaan kuolleiden keskellä, kertoi kummallekin tarinan toisen kuolemasta, niin että heidän sydämensä murtuivat ja he kuolivat.
Tuskin kuulen kuovin huutavan,
enkä harmaata kaislaa kun voimakas on tuuli,
ennen kuin ajatukseni alkavat juosta
Uladin perilliseen, Buanin poikaan,
Baileen, jolla oli suu hunajainen;
ja tuohon lempeään etelän naiseen,
Ailinniin, joka oli kuningas Lugaidin perijä.
Heidän rakkautensa ei koskaan hukkunut huoleen
tämän tai tuon asian, eikä tullut kylmäksi
koska vartalonsa olivat tulleet vanhoiksi.
Ollen kielletyt avioitumasta maan päällä,
he puhkesivat kuolemattomaan iloon.
Kristuksen syntymän aikoihin
kun pitkät sodat vuoksi Valkoisen Sarven
ja Ruskean Härän eivät olleet tulleet vielä,
nuori Baile Hunajasuu, jota jotkut
kutsuivat ennemmin Baile Vähämaiseksi,
ratsasti pois Emainista kera seurueen
harpunsoittajia ja nuorukaisia; ja he
kuvittelivat, lähtiessään reitille
monilaitumiseen Muirthemneen,
että kaikki asiat asettuivat onnellisesti,
ja siellä, huolimatta kaikesta mitä olivat hölmöt lausuneet,
Baile ja Ailinn vihittäisiin.
He löysivät vanhan miehen juoksemassa siellä:
Hänellä oli epätasainen pitkä ruohonvärinen tukka;
hänellä oli polvet jotka sojottivat housuistansa;
hänellä oli lätäkön vettä kengissänsä;
hänellä oli puolikas viittaa pitämään itsensä kuivana,
vaikka hänellä oli oravan silmä.
Oi vaeltavat linnut ja kaislaiset pengermät,
laitoitte sellaiset mielettömyydet päihimme
kaikella tällä huutamisella tuulessa;
ei mikään tavallinen rakkaus ole mieleemme,
ja onneton Katemme tai Nanimme on vähemmän
kuin kukaan jonka onnettomuus
herätti harpunkielet kauan sitten.
Silti he jotka tietävät kaikki asiat vain tietävät
että kaikki minkä elämän täytyi antaa meille on
lapsen nauru, naisen suudelma.
Kuka oli joka laittoi niin suuren ylenatseen
harmaisiin ruokoihin jotka yöllä ja aamulla
ovat tallaamat ja murskaamat laumojen,
ja kevyisiin vartaloihin lintujen
joita pohjoistuuli paiskoo edestakaisin
ja puristaa rakeiden ja lumen keskellä?
Tuo juoksija sanoi: "Olen etelästä;
juoksen Baile Hunajasuun luokse,
kertoakseni hänelle kuinka tyttö Aillinn
ratsasti sukunsa maasta,
ja vanhat ja nuoret miehet ratsastivat kanssansa:
Sillä koko tuo maa olisi ollut kiihdyksissä
jos kukaan puoleksi kaunis
olisi valinnut aviomiehen missään
paitsi missä se saattaisi nähdä hänet joka päivä.
Kun he olivat ratastaneet vähän matkaa
vanha mies otti kiinni hevosen päästä
kera: "Sinun täytyy mennä kotiin jälleen, ja naimisiin mennä
kanssa jonkun omassa maassasi."
Nuorukainen huusi ja suuteli hänen kättänsä,
"Oi leidi, menkää naimisiin kanssa yhden meistä";
ja kun mitkään kasvot eivät tulleet sääliviksi
vuoksi minkään lempeän asian sanomansa,
hän putosi ja kuoli sydänsurusta."
Koska rakastajan sydän on kulunut,
ollen paiskoma ja puhaltama ympäriinsä
sen oman sokean kuvittelun,
sekä uskova että kaikki
mikä on tarpeeksi pahaa ollakseen totta, on totta,
Bailen sydän murtui kahtia;
ja hän, laskettuna vihreille oksille,
kannettiin komeaan taloon
missä Uladin Hurtta istui edessä
ovensa vahvojen pilareiden,
kasvonsa kumarrettu syvään kyynelehtimään loppua
harpunsoittajan tyttären ja tämän ystävän.
Sillä vaikka vuosia oli kulunut
hän aina itki heitä tuona päivänä,
sillä tuona päivänä oli heidät petetty;
ja nyt kun Hunajasuu on laskettu
alle kumpuhaudan uneliaan kiven
silmiensä edessä, hänellä ei ole kyyneliä kenellekään,
vaikka hän kantaa kiviä, paitsi kahdelle
joille kumpuhauta on vain kasattu uudestaan.
Kestämme koska muistomme on
täysi tuota asiaa ja tätä
että poissa katseesta on poissa mielestä.
Mutta harmaalla kaislalla tuulen alla
ja käyränokkaisella harmaalla linnulla
on niin pitkät muistot, että ne yhä
muistavat Deirdren ja hänen miehensä;
ja kun me kävelemme Katen tai Nanin kanssa
lähellä tuulista vedenrantaa
sydämemme voivat kuulla äänten moittivan.
Kuinka voimme olla niin pian tyytyväisiä,
jotka tunsimme tien jota Naoise kulki
ja heillä on uutisia Deirdren silmistä,
joka ollen suloinen oli niin viisas -
oi! viisas, sydämeni tietää hyvin kuinka viisas.
Nyt oli tuo vanha luiseva ovela mies,
keräten viittansa ympärillensä, juossut
sinne missä Aillinn ratsasti kanssa kamarineitsyeiden,
jotka keskellä lehväisiä valoja ja varjoja
uneksuivat käsistä jotka avaisivat
pukunsa jossakin hämärässä paikassa
kun he olivat tulleet häävuoteelke;
ja harpunsoittattajien, kohotetuin päin askeltamassa
kuin heidän musiikkinsa olisi tarpeeksi
saadakseen rakkauden julman sydämen
tulemaan lempeäksi vailla suremista,
kuvitellen ja pohtien
taivas tietää mitä onnettomuutta;
"Toinen on kiirehtänyt pois", hän huusi,
"kuumuudesta ja kylmästä ja tuulesta ja aallosta;
he ovat kohottaneet kivet ylle hautansa
Muirthemnessä, ja sen ylle
muuttumattomina Ogham-kirjaimina kirjoittaneet -
Baile, joka oli Ruryn siementä.
Vaan jumalat kauan sitten määräsivät
ei minkään kamarineitsyen koskaan pitäisi levittää
Bailen ja Aillinnin häävuodetta,
sillä heidän pitäisi syleillä uudestaan ja uudestaan
missä villimehiläiset pesivät Suurella tasangolla.
Siten se on vain vähäiset uutinen
joka laittoi tämän kiireen kenkiini."
Sitten nähden että hän tuskin oli puhunut
ennen kuin tämän rakkauden kuluttama sydän oli murtunut
hän juoksi ja nauroi kunnes tuli
tuolle korkealle kukkulalle jonka paimenet nimeävät
Leighinin Kukkalaistuimeksi, koska
jokin jumala tai kuningas oli tehnyt lait
jotka pitivät maan yhdessä siellä,
muinaisina aikoina ilman pilvien keskellä.
Tuo vanha mies kiipesi; päivä himmeni;
kaksi joutsenta tuli lentäen luoksensa,
liittäminä kultaisen ketjun toinen toisiinsa,
ja myötä hiljaisen kuiskaten laulavan puheen
laskeutui tuuliselle nurmelle.
He tunsivat hänet: hänen muuttunut vartalonsa
oli pitkä, ylpeä ja punakka, ja kepeät siivet
leijuivat harpunkielien yllä
jotka Etain, Midhirin vaimo, oli kutomut
kätketyssä paikassa, rakkauden hullaannuttamana.
Miksi olen kutsuva heitä? kaloiksi jotka uivat,
suomu hangaten suomua missä valo on himmeä
luona leveän lumpeenlehden;
tai hiiriksi yhdessä vaaleankeltaisessa lyhteessä
unohdettuina puintipaikalla;
tai linnuiksi kadonneina yhteen selkään aamuvalon
kohtaan himmeällä taivaalla;
tai, voi olla, yhden silmän silmäluomiksi,,
tai yhden talon ovipilareiksi,
tai kahdeksi suloisesti kukkivaksi omenankukaksi
joilla on yksi varjo maassa;
tai kahdeksi kieleksi jotka tekivät yhden äänen
missä tuon viisaan harpunsoittajan sormi juoksi.
Sillä tämä nuori tyttö ja nuori mies
omaavat onnen loppua vailla,
koska he ovat saaneet niin hyvän ystävän.
He tunsivat kaikki ihmeet, sillä he ohittavat
Goriaksen torniset portit,
ja Findriaksen ja Faliaksen,
ja kauan unohdetun Muriaksen
joukossa jättiläiskuninkaiden joiden kätkö
kattila ja keihäs ja kivi ja miekka
ryöstettiin ennen kuin maa antoi viljan;
vaeltaen murtuneelta kadulta kadulle
he tulevat missä on jokin suunnaton vartija,
ja värisevät rakkaudestaan ja suudelmasta.
He tuntevat kuolemattomat olennot, sillä he
vaeltavat missä maa pois kuihtuu,
vaikka mikään ei vaivaa suuria virtoja
paitsi valo kalpeista tähdistä, ja kimmellykset
pyhistä omenatarhoista, missä ei ole muuta
paitsi hedelmä joka on arvokivestä,
tai auringon ja kuun omenoita.
Mikä oli ylistyksemme heille? He söivät
Hiljaisen villin sydämen, kuin päivittäisen lihan;
jotka kun yö tihenee ovat kellumassa
täplitetyillä taljoilla lasiveneessä,
kaukana tuulettoman taivaan alla;
kun ylitsensä Aengusin linnut lentävät
ja yli peräsimen ja keulan,
ja heiluttaen valkoisia siipiä sinne ja tänne
herättävät kepeän ilman kiertelyitä
liikuttamaan peitettänsä ja hiuksiansa.
Ja runoilijat löysivät, vanhat kirjailijat sanovat,
marjankuusipuun missä miehen ruumis lepäsi;
mutta villiomena ruohon peitti
suloisella kukinnollansa missä naisen oli;
ja ollen kevein sydämin, koska
parempi aika oli tullut jälleen
jälkeen niin monen miehen kuoleman,
ja tuon pitkän taistelun kahlaamolla,
he kirjoittivat kapeiden lautojen tauluille
tehdyt omenasta ja marjakuusesta,
kaikki rakkaustarinat tuntemansa.
Annettakoon kaislan ja linnun huutaa täytensä
harpunsoittajan tyttärestä jos tahtovat,
rakastettu, en pelkää häntä.
Hän ei ole viisaampi eikä suloisempi,
ja olet häntä ylvässydämisempi,
huolimatta kaikista vaelluksistansa meren takana;
mutta tahtoisin linnun ja kaislan unohtavan
nuo toiset kaksi; sillä koskaan ei vielä
ole rakastaja elänyt, joka ei ole kaivannut avioon käydä
kuten he jotka eivät enää ole elossa.
Baile and Aillinn, kirjoitettu heinäkuusta vuonna 1901 lähtien ja viimeistelty elokuun 11. päivänä samana vuonna, julkaistiin Monthly Review -lehdessä heinäkuussa vuonna 1902. Se on käännetty kokoelmasta Collected Poems of William Butler Yeats(Lontoo: Macmillan and Co., Ltd 1934), sen sivuilta 375-379.
Yeats väitti runon perustuvan hänen mesenaattinsa Augusta Gregoryn(1852-1932) kirjaan Cuchulain of Muirthemne, joka tosin ilmestyi vasta runon kirjoittamisen jälkeen huhtikuussa vuonna 1902. Yeats kirjoitti teokseen esipuheen ja loppuun lyhyen selittävän huomautuksen. Bailen ja Aillinnin tarina kerrotaan lyhyesti kirjassa sen sivuilla 135-136 ja Yeats viittaa siihen ohimennen esipuheessaan ja hieman pidemmin lopun huomautuksessaan (s. 351-53). Gregoryn versiossa rakastavaisilla ei ole kuolemanjälkeistä yhteistä onnea, eikä heidän kuolemansa aiheuttajan identiteettiä eikä syytä toiminnalle paljasteta.
Seuraavat alla olevat selitykset perustuvat paljolti Alexander Norman Jeffaresin(1920-2005) teokseen A Commentary on the Collected Poems of W. B. Yeats(1968), jossa runon selitykset ovat sivuilla 530-533.
Aengus eli Aengus Og, myös Óengus, on Irlannin tarustossa sekä Tuatha Dé Danann -kansan jäsen että rakkauden jumala. Hän päätyi lopulta muutetuksi joutseneksi jotta voi elää yhdessä rakastettunsa Caer Ibormeithin kanssa joka vietti puolet ajastaan joutsenena.
Aillinn, myös Aillenn, oli Munsterin kuninkaan Lugaidhin tytär. Hänestä on myös tarina, jossa Baile ei ole hänen suinkaan hänen rakastettunsa, vaan hänen koiransa, nimi. Tässä versiossa Aillenn kuoli häpeästä tultuaan siepatuksi ja hänen haudalleen kasvoi omenapuu ja hänen koiransa haudalle kasvoi marjakuusipuu.
Baile on Baile Binnbérlach mac Buain jonka tarina on kerrottu lyhyessä kirjoituksessa Scél Baili Binnbérlaig. Hänen haudalleen kasvanut marjakuusipuu kaadettiin vain seitsemän vuotta hänen kuolemansa jälkeen runoilijoiden kirjoittaa runonsa siitä tehdyille tauluille.
Buan oli irlantilainen jumalatar ja Jeffares selityksissään käsittää Bailen olevan tämän jumalattaren poika, mutta muissa lähteissä Buan käsitetään tässä eri henkilöksi kuin jumalatar, itse asiassa Bailen isäksi.
Deirdre ja Naoise eli Noísi olivat rakastavaisia. Naoisen kilpakosija, Ulsterin kuningas Conchobar Mac Nessa, surmasi Naoisen veljineen saadakseen omakseen Deirdren, joka vuorostaan surmasi itsensä välttyäkseen joutumasta tämän vaimoksi. Tarinan varhaisin säilynyt versio on Longes mac n-Uislenn(noin 1160).
Etain eli Étáin eli Edain oli taikavoimia omanneen Tuatha Dé Danann -kansan jäsen, rakkaudenjumala Aengusin kasvatti-isän Midherin eli Midhirin puoliso. Irlannin tarustossa irlantilaisten esi-isien voitettua hänen kansansa Midhir eli Ardaghin kukkulan sisällä Longfordin kreivikunnassa ja Edain oli hänen toinen vaimonsa, jonka hänen ensimmäinen vaimonsa Fúamnach muutti perhoseksi. Joissakin tarun versioissa Aengus mestasi Fúamnachin.
Falias, Findrias, Gorias ja Murias olivat tarustossa kaupunkeja (tai ehkä pikemminkin linnoitettuja asuinpaikkoja), ehkä neljällä eri ilmansuunnalla, joista Tuatha Dé Danann -kansan sanottiin saapuneen Irlantiin. Heidän ryöstetyt esineensä olivat lähtöisin näistä kaupungeista.
Harpunsoittajan tytär on Deirdre. Hänen isänsä Felimid eli Feidhlim Mac Daill, myös Feidlimid ja Féilim, oli kuningas Conchobar Mac Nessan palveluksessa runonlaulajana.
Leighinin kukkulaistuin on 795 metriä korkea Leinster-vuori eli Stua Laighean, muinainen Suadhe Laighen. Irlannin kaakkoisosassa.
Joutsenet joita kultainen ketju yhdistää ovat Baile ja Aillinn. Heidän kohtalonsa rinnastuu Aengusin omaan kohtaloon, josta Yeats on sen ammentanut tähän runoonsa.
Jättiläiskuninkaat ovat Tuatha Dé Danann -kansan hallitsijoita.
Muirthemne on tasanko Louthin kreivikunnassa Irlannin tasavallan koillisosassa ja pienen, suunnillleen samalla Irlannin alueella ainakin vuodesta 688 vähintään vuoteen 1081 olemassa olleen kuningaskunnan nimi.
Rakastettu on itsenäisyysaktivisti, poliitikko ja näyttelijä Maud Gonne(1866-1953).
Rury on Yeatsin nimi myyttiselle kuningas Rudraige mac Sithrigille, josta Baile polveutui.
Ulad on Ulster.
Uladin hurtta on Cuchulain eli Cú Chulainn, Irlannin taruston kuuluisin sankarihahmo. Tapettuaan aiemmin samannimisen poikansa, tunnistamatta tätä ennen kuin oli antanut tälle kuolettavan haavan, hän kohtasi oman loppunsa verikoston uhrina, kuolettavasti haavoittuneena Cú Chulainn sitoi itsensä kiinni kiveen jotta hän kuolisi seisten.
#WBYeats #WilliamButlerYeats #Yeats Irlanti #Irlanti #IrlanninKirjallisuus #IrlanninRunous #IrlantilainenKirjallisuus #IrlantilainenRunous Kirjallisuus #Kirjallisuus Käännös #Käännös Käännöslyriikka #Käännöslyriikka Käännösruno #Käännösruno Käännösrunoja #Käännösrunoja Käännösrunous #Käännösrunous Lyriikka #Lyriikka Maailmankirjallisuus #Maailmankirjallisuus #Nobel #NobelinPalkinto #NobelinKirjallisuudenPalkinto Runo #Runo Runoja #Runoja Runokäännöksiä #Runokäännöksiä Runokäännös #Runokäännös Runosuomennos #Runosuomennos Runot #Runot Runous #Runous Runoutta #Runoutta Suomennoksia #Suomennoksia Suomennos #Suomennos
_-_Le_Cr%C3%A9puscule_(1882)%20(1).jpg)
.jpg)
