Muriel Stuart(1885-1967)
Muistatko, Leda?
On heitä jotka rakastavat, joille rakkaus tuo
suuren ilon: sellaista asiaa ei minulla.
Rakkaus katsoo ja omaa yhtään ei armoa, tuo
pitkän tuhon toisille. Sellainen olin minä.
Sydämen murtaen käsi luutulla,
koskettaen yhtä säveltä vain... sellainen olit sinä.
Kuka nyt on soittava tuolla luutulla
viimein tehtynä sointuvaksi toimestasi?
Terävä linnunnokka paisuvassa hedelmässä,
sokea kuura kukkasten silmillä.
Kuka nyt on ylistävä näivettynyttä hedelmää,
tai kohottava silmäluomet noiden kukkasten?
En uskalla katsoa tuota kätkettyä lampea,
tai nähdä villin linnun äkillisen lennon
kohottavan laajan, ruskean hölskyvän lammen,
mutta ympärilleni laskeutuu tuo salainen siipi,
ja tuossa terävässä, kieroutuneessa, suloisessa kivussa
joka on puoliksi pelkoa ja puoliksi nautintoa
kuihtuneet käteni ovat käpertyneet kivussa
jotka olivat niin avoimet kerran jälkeen autuuden.
Ja kulta sarastaa hiuksissani
kun ajatukseni versovat ja kukkivat sen myötä,
vaikka istun kätkettynä harmaissa hiuksissani,
vailla rakkautta tai sen kipua.
Silti, oi Joutseneni, jos siivet on rakkaudella,
kuten kertovat jumalat meille, olit rakkaus
joka otti ja mursi minut noilla siivillä.
Minä, heikko, ja ollen syvällä rakkauden vallassa
annoin punastumattomat asiat olla henkäistyt ja tehdyt -
asiat kukkivat nyt katkerasta hedelmästä
jotka kerran tehtyinä eivät ole enempää tekemättömät
kuin viime vuoden kuura ja viime vuoden hedelmä.
Sillä mitä on seurannut rakkaudesta ja minusta
joka tunsi ensimmäisen ilon joka on rakastaminen?
Minne on rakkaus johtanut ja kutsunut minut
paitsi loppuun missä mitään ei ole?
Olen nähnyt vereni lyövän uudestaan
punaisena käsissä koko sukulinjani,
syntini on paisunut ja kukkinut jälleen
turmeltuneena ja hurjana kautta Spartan sukulinjan.
Siinneenä kauttani - siinneenä kautta herkkien käsien
ja vaeltavien silmien ja riettaiden huulten,
huoaten jälkeen oudon lihan kuten huokasivat nämä huulet,
harhaten jälkeen uuden synnin kuten harhasivat nämä kädet.
Helenan äiti! Hänen jonka rinnat
uusiin haluihin vääristivät maailman;
yllä Troijan huipun kohosivat nuo rinnat
Helenan joka rietasteli maailman kanssa!
Helena on kuollut (hänellä oli rakkautta tarpeeksi
pilkatakseen tuhossa ja pilkatakseen pyhäköllä)
ja Klytemnestra, rauhallinen
tänä yönä Apollon pyhäkön alla.
Ja minä olen jäljellä, alkuperä, lähde
kaiken hulluutensa. He ovat kuolleita
kun minä yhä istun täällä, vanha lähde
joka saastutti heidät virtaa kuolleiden yllä.
Mutta olen maksanut. Olen kantanut tarpeeksi.
Olen hyvin vanha rakkaudessa ja vaivassa.
Kaikille sieluille nämä asiat ovat tarpeeksi -
jotka ovat tunteneet rakkauden ovat vaivojen ystäviä.
Siellä he jotka rakastavat. ja jotka pakenevat,
siellä he jotka rakastavat ja eivät kuole.
Rakastin, ja ei ollut pakoa,
kauan sitten kuolin ja päivittäin kuolen.
Ja kuolema yksin tekee vihasta ja rakkaudesta
ystäviä toistensa kanssa ja unen...
Kaikki on hiljaista täällä mikä kerran oli rakkautta,
tämä mikä on jäljellä kuuluu unelle.
(Leda; Poems, 1922.)
Kuvituksena on kahdesta Peter Paul Rubensin(1577-1640) vuosina 1598-1602 Michelangelon(1475-1564) kadonneen maalauksen mukaan tekemistä maalauksista myöhempi.
#MurielStuart #EnglanninKirjallisuus #EnglanninRunous #EnglantilainenKirjallisuus #EnglantilainenRunous #Kirjallisuus #Käännöksiä #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösruno #Käännösrunoja #Käännösrunot #Käännösrunous #Lyriikka #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta Skotlanti #Skotlanti #SkotlanninKirjallisuus #SkotlanninRunous #SkotlantilainenKirjallisuus #SkotlantilainenRunous #Suomennoksia #Suomennos