John Gould Fletcher(1886-1950)
Ilta, hiivi hiljaiseen kaupunkiin,
ja kosketa viileillä sormillasi nuokku-
via nuppuja
katulamppujen, kosketa ja saa ne kukkimaan,
oi Ilta, saa ne purkautumaan kukkaan ja keinumaan
lumoutuneina yllä pitkien sydämenpalojensa vedessä;
saa ne seisomaan ryhmiteltyinä himmeästi hehkuvalla
kiveyksellä,
saa ne kyyristymään ja kimmeltämään pitkissä paljas-
oksaisissa puistoissa,
missä kumaraiset hahmot kiirehtivät kotiinpäin; saa ne
kimmeltämään
kaukaisina, epätodellisina alikulkukäytävien usvassa,
missä uneksijat istuvat liikkumattomina ovensuissa
unelmoiden seuranneensa aurinkoa: Oi saa
heidät leimahtamaan
ja liekehtimään kaupungin sisällä mielipuolisesti, kun
ravistat heidän ympärilleen syvemmän pimeyden yhä,
kunnes yö on täydellinen: mutta älä yritä, oi Ilta,
sytyttää yhtä soihtua sydämessäni suljetussa.
Olen nähnyt varjomaiset hahmot viidentuhannen
Illan
suoraan tai varkain kamppailevan päivän kanssa,
ja kantavan sen näivettyneen ruumiin yöhön!
Olen tiennyt miljoonien toisten hukkaan heitettyjen päivien
ohi menneen,
kuin suuren virran, hiljaisuuteen; ja, ajattelen,
on hukkaan heitettyjä päiviä miljoonia jälkeen miljoonien
tuleva.
Oi Ilta, ilman tähtiä aamusta vihjaamassa,
tai hiipuvaa kajoa kertomassa meille kuolleista päivistä;
Harmaa talven Ilta, joka saapuu kun kuollut on raadanta,
ja uni vielä syntymätön; lyhyt Ilta tehty
unista ja katumuksista, kukkasesi levitä
ylle maailman ja anna kaiken muun turhaa olla,
paitsi heikkojen kyyneltesi ja mykän epätoivon eleen
jossa kaupungin sirotat himmeillä tähdillä,
ja hitaasti kumarrat tukkasi tumman ylleen.
Invocation to Evening on suomennettu vuonna 1913 ilmestyneestä kokoelmasta Visions to Evening, teoksen sivuilta 3-4.
#JohnGouldFletcher #Imagismi #Imagistit #Kirjallisuus #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runokäännös #Runot #Runous #Suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti