Ernest Dowson(1867-1900)
Miksi on vähäisimmässä kosketuksessa hänen käsiensä
enemmän sulokkuutta kuin toisten naisten huulet suovat,
jos rakkaus on orja vain lihallisissa siteissä
lihan lihaan, minne rakkaus voi mennä?
Miksi valita turha suru ja raskassydämiset tunnit
hänen kadonneelle äänelleen, ja hellästi muistetulle tukalleen,
jos rakkaus voi kerätä hunajan kaikista kukista,
ja tytöt kasvavat tiheinä kuin orvokit, kaikkialla?
Ei! Hän on poissa, ja kaikki asiat sortuvat;
tai hän on kylmä, ja turhaan olemme rukoilleet;
ja murtunut on kesän suurenmoinen sydän,
ja toivo sisälle syvän, tumman haudan on laskettu.
Kun ihminen tavoittaa ja sortuu, silti sielu kimpoaa
hänen lihansa tuskasta viimein,
jotta rakkaus lihan lumoama, on nouseva siivillä
sielunkeskeisillä, kun valta lihan on ohi.
Sitten, kaikkein Korkein Rakkaus, joko seppelöity pikkutalvioiden
varvuilla
tai kruunua vailla ja yksinäinen, silti ei vähemmän tähti,
sinua voin palvella ja seurata, kaikki päiväni,
jonka piikit ovat suloisemmat kuin eivät koskaan ruusut ole!
Quid no speremus, Amantes? julkaistiin kokoelmassa Verses(1896) ja on tähän suomennettu kokoelmasta The poems of Ernest Dowson(1905), sivuilta 74-75.
Runon nimi on lainaus Vergiliukselta(70-19 eaa), hänen paimenrunojensa kokoelman, Eclogae (suomeksi T. Oksalan kääntämänä Bucolica - Paimenrunoja, 2002) kahdeksannesta runosta: Mopso Nisa datur: quid non speremus amantes?
#ErnestDowson #Dekadenssi #Dekadentismi #Dekadentit #FinDeSiècle #Käännösrunous #Lyriikka #Runokäännös #Runot #Runous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti