Robert E. Howard(1906-1936)
Muistan
tummat metsät, peittäen synkkien kukkuloiden rinteet;
harmaiden pilvien lyijyn loputtomasti kestävän kaaren;
tummat virrat jotka virtasivat ilman ääntä,
ja yksinäiset tuulet jotka kuiskivat alas solia.
Aukeana autius jälkeen autiuden marssien, kukkulat kukkuloilla,
rinne rinteen jälkeen, jokainen tumma synkeistä puista,
meidän karu maamme makasi. Joten kun mies kiipesi ylös
jylhälle huipulle ja katsoi, hänen varjostetut silmänsä
näkivät vain loputtoman autiuden - kukkula kukkulalla,
rinne rinteen jälkeen, jokainen huputettu kuin veljensä.
Se oli hämärä maa, joka näytti pitävän
kaikki tuulet ja pilvet ja unelmat jotka karttavat aurinkoa,
yksinäisten tuulten ravistaessa paljaita oksia,
ja tummat metsämaat uhkaa hautovina kaiken yllä,
keventämättä edes harvan himmeän auringonvalon,
mikä teki kyyristyneitä varjoja miehistä; he kutsuivat sitä
Kimmeriaksi, Pimeyden ja syvän Yön maaksi.
Se oli niin kauan sitten ja niin kaukana
että olen unohtanut jopa nimen jolla ihmiset kutsuivat minua.
Kirves ja piikivikärkinen keihäs ovat kuin uni,
ja metsästysretket ja sodat ovat kuin varjoja. Muistan
vain tuon ankean maan hiljaisuuden;
pilvet jotka kerääntyivät loputtomasti kukkuloille,
loputtomien metsien hämärän.
Kimmeria, Pimeyden ja Yön maa.
Oi sieluni minun, syntynyt varjoisilta kukkuloilta
pilviin ja tuuliin ja haamuihin jotka kaihtavat aurinkoa,
kuinka monta kuolemaa tarvitaan murtamaan vihdoinkin
tämä perintö, joka kietoo minut harmaisiin
haamujen varusteisiin? Etsin sydäntäni ja löydän
Kimmerian, Pimeyden ja Yön maan.
(Cimmeria, kirjoitettu 1932, julkaistu 1965.)
#REH #REHoward #RobertEHoward #Fantasiarunous #Kirjallisuus #Kimmeria #Käännösrunous #Runo #Runoja #Runokäännös #Runot #Runous
