Loren Eiseley(1907-1977)
Suuri lintu liikuttaa siipiänsä ilmassa
kuin sormet soittaen soitinta,
tuulen soitinta; se kohoaa ja tuskin liikkuu
tasaisten lämpimien ilmavirtausten puskiessa
sen jättimäisiä siipiä yhä korkeammalle kunnes se kohoaa
katseeni ulottumiin kokonaan, vaikka se tähyää
kautta outojen punaisten silmien
kasvoihini alla.
Sen suku on kuolemassa maasta; sen siivet
luovat houkkamaisen kateuden ihmisten joukossa.
Sen varjo tunsi mammutin ja hän väistyi,
leijui yllä sapelihampaan, nyt menneen,
näki ensimmäiset keihäsmiehet biisonin jäljillä,
kaarsi rajusti, meni reittiään yksin.
Sen silmät ovat suuremmat kuin sen etsivät aivot;
olento näkee kuin satelliitti,
mutta on olemassa keskellä
jäämaailmaa nyt kuollutta. Tämä lintu ei voi
ymmärtää kivääriä, lisätä muniansa,
yksi kätkettynä kallioseinämällä kaikki mitä sillä on.
Sen varjo on nyt väistymässä maasta.
kuten mammutin varjo keskipäivällä.
Jotakin on mennyt jokaisen niistä myötä, taivas
on poissa tasapainosta kanssa kallistuvien napojen.
Mikään suunnaton, syöksyhampainen hirmu ei marssi jään kanssa,
mikään taivaallinen varjo ei jäljitä väistyviä vuosia.
Vain alla sumu kasvaa yhä sankemmaksi,
vain rakennukset tunkeutuvat läpi sameuden.
Lentokoneet lentävät, ja joskus putoavat,
mutta mitkään mustat siivet eivät ole kirjoittava
ihmisen loppua, kuten ihmisen loppu kirjoittaa pitäisi,
toimesta kaikkien kondorien siipien alla korkean taivaan.
(The Condor; The Innocent Assassins, 1973.)
Olen jakanut kolmanneksi viimeisen runon englanninkielisessä alkuperäistekstissä kahdelle riville, koska suomennoksessani siitä tuli aivan liian pitkä yhdelle ainoalle riville mahdutettavaksi...
#LorenEiseley #Eiseley #Käännös #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runot #Runous #Runosuomennos #Runot #Runous #Suomennoksia #Suomennos #YhdysvaltainKirjallisuus #YhdysvaltainRunous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti