HARUN AL-RASHIDIN LAHJA

William Butler Yeats(1865-1939)

Kusta ben Luka on nimeni, kirjoitan

Abd Al-Rabbanille; juhlien kumppani

       kerran,

nyt hyvän kalifin oppinut

       rahastonhoitaja,

eikä muulle korvalle kuin hänen.

                                                   Kanna tämä kirje

halki Aarteiden talon

       suuren pylväskäytävän

missä viirit kalifien roikkuvat,

       yön väreissä

mutta kirkkaat kuin yön kirjailu,

ja odottavat sodan musiikkia, kulje ohi pienen

       pylväskäytävän;

kulje ohi oppineisuuden kirjojen Bysantista

kirjoitettujen kullalla purppuraiselle värjäykselle,

ja pysähdy viimein, aioin sanoa,

Sapfon laulujen suuren kirjan luona;

      mutta ei,

sillä jos jättäisit kirjeeni sinne, pojan

rakkautta kaipaavat, välinpitämättömät kädet saattaisivat

      osua sille

ja antaa sen pudota huomaamattomana lattialle.

Pysähdy Parmenideen Tutkielman luona

ja jätä se sinne, sillä kalifien

      maailman loppuun asti

täytyy pitää se täydellisenä, kuten he pitävät

      Sapfon laulun

niin suuri sen maine.

                   Kun sopiva aika on kulunut

pergamentti on paljastava jollekin

      oppineelle miehelle

salaisuuden joka muuten ei ollut löytänyt

      kronikoitsijaa

villiä beduiiniä lukuunottamatta. Vaikka

      hyväksyn

nuo vaeltajat jotka ottivat vastaansa

      telttoihinsa

minkä suuri Harun al-Rashid, kiireisenä

persialaisen lähetystön tai kreikkalaisen sodan

      johdosta,

täytyy välttämättä laiminlyödä; en voi kätkeä

      totuutta

että vaeltaminen autiomaassa, piirteettömässä

kuten ilma siiven alla, voi antaa lintujen

      nokkeluuden.

Myöhempänä aikana he ovat puhuva paljon

      minusta

ja puhuva vain kuvitelmia. Muista

      vuosi

jolloin rakastettu kalifimme teloitutti

visiirinsä Jafferin tuntemattomasta

      syystä;

"Jos vain paita vartaloni yllä

      tietäisi sen

repisin sen pois ja heittäisin sen

      tuleen."

Tuo puhe oli kaikki minkä kaupunki

      tiesi, mutta hän

vaikutti hetken tulleen

      taas nuoreksi;

vaikutti niin tarkoituksella, mutisivat

      Jafferin ystävät,

ettei kukaan voisi tietää että hän oli

      omantunnon vaivaama -

mutta tuo on petturin ajatus.

      Tarpeeksi minulle

että varhaiskesällä vuotta

mahtavin maailman

       ruhtinaista

tuli luokse hänen vähiten arvostetun

       hovimiehistänsä;

istui alas suihkulähteen marmoriselle

       reunalle

yksi käsi keskellä kultakaloja

       altaassa;

ja sen jälkeen käytiin keskustelu

jota suositttelen kaikille kronikoitsijoille

näyttämään kuinka väkivaltaiset suuret sydämet voivat

       menettää

katkeruutensa ja löytää hunaja-

       kennon.

"Olen tuonun solakan morsiamen

       taloon;

tiedät sanonnan  ´vaihda

       morsianta kevään myötä´,

ja hän ja minä, uppoutuneina onnelli-

       suuteen,

emme voi kestää ajatella että askellat näitä polkuja,

kun ilta herättää jasmiinin ja silti

olet vailla morsianta.'

                                 "Vajoan vuosiin."

"Mutta sellaiset kuin sinä ja minä eivät vaikuta vanhoilta

kuten miehet jotka elävät tapojen mukaan. Jokaisena

       päivänä

ratsastan haukan kanssa joen reunalle

tai kannan ylläni rengashaarniskaa,

tai riiaan naista; ei enempää vihollinen,

riistalintu, eikä nainen tee samaa

       asiaa kahdesti;

ja siten metsästäjää kantaa silmässään

nuoruuden jäljittelyä. Voiko runoilijan

       ajatus

joka kohoaa ruumiista ja ruumiiseen

       putoaa

kuin tämä puhdas suihku, nyt menetetty keskelle sinistä

       taivasta

nyt kylvettämässä lumpeenlehteä ja kalojen suomuja,

olla jäljittelyä?"

                      "Mitä merkitsee jos sielumme

ovat lähempänä vartalon pintaa

kuin sielut jotka eivät aloita mitään leikkiä ja

       tuota mitään riimiä!

Sielun oma nuoruus ja ei

       nuoruus vartalon

näkyy läpi piirteiden. Kirkas

       on kynttiläni,

öljylamppuni liian uskollinen ollakseen näyttämättä

että se tehtiin suuren

      isäsi hallituskaudella."

"Ja silti jasmiinien vuodenaika lämmittää

      veremme."

"Suuri ruhtinas, anna anteeksi vapaus

      puheeni;

uskot että rakkaudella on vuodenajat, ja

      uskot

että jos kevät kantaa pois minkä

      kevät antoi

sydämen ei tarvitse kärsiä mitään tappiota; mutta minä

joka olen omaksunut bysanttilaisen

      uskon,

joka vaikuttaa luonnottomalta arabialaisille

      mielille,

ajattelen että valitessani morsiamen valitsen

      ikuisuudeksi;

ja jos hänen silmänsä ei tulisi kirkkaaksi omaani

      kohtaan

tai kirkastuisi vain varten jotakin nuorempaa silmää,

sydämeni ei voisi koskaan kääntyä pois päivittäisestä

      turmiosta,

eikä löytää parannusta."

                                        "Mutta mitä jos olen

päihtynyt naiseen, joka niin jakaa

janosi noihin vanhoihin vaikeasti tulkittaviin

      salaisuuksiin,

niin ponnistelee katsoakseen elämämme tuolle puolen,

      silmä

joka ei koskaan tietänyt että ponnistus vain

      harvoin näyttäisi kirkkaalta,

ja silti voi itse näyttää itse nuoruuden

      lähteeltä,

ollen täynnä elämää."

                                        "Jos se vain olisi totta

olisin löytänyt parhaimman minkä elämä

      voi antaa,

kumppanuuden noissa salaperäisissä

      asioissa

jotka tekevät miehen sielun tai naisen

      sielun

itse eikä jotakin toista sielua."

                                                  "Että rakkauden

täytyy tarpeita olla tässä elämässä ja siinä mikä

      seuraa

muuttumattomana ja rauhassa, ja on oikein

jokaisen filosofin pitäisi ylistää tuota

      rakkautta.

Mutta minä olematta yksi voin ylistää sen

      vastakohtaa.

Se tekee intohimoni voimakkaammaksi vain

      ajatella

kuten intohimo herättää riikinkukon ja hänen

      elämänkumppaninsa,

villin uroshirven ja vaatimen; että

      suusta suuhun

on ihmisen pilkka muuttumattoman

      sielun.

Ja sitten hänen runsautensa antoi minkä

      nyt

voi vavisuttaa enemmän kukkasia syksyn

      koleudesta

kuin koko puhkeava kevätaikani tiesi.

      Tyttö

kyyhöttänyt jollakin ikkunalla

      äitinsä talossa

oli katsellut päivittäistä kulkuani

      edestakaisin;

oli kuullut menneisyyteni mahdottoman

      historian;

kuvitellut jonkin mahdottoman historian

elettynä rinnallani; ajatteli ajan

      turmeleva kosketus

antoi vain syyn naisen

      huolenpidolle.

Silti se oli rakkautta minuun, vai oliko se

      rakkautta

sen voimakkaan salaisuuden joka on huumannut

      katseeni,

mikä hämmensi hänen kuvitelmansa ja suunnitteli

      hänen huolenpitonsa?

Vai nostiko tuon salaisuuden soihdunvalo

esiin piirteeni sellaisessa valossa ja

      varjossa

kaksi mietiskelevää intohimoa valitsivat yhden

      aiheen

kautta silkan hämmennyksen? Hän

      ei ollut askeltanut

puutarhanpolkuja, eikä laskenut yhteen

      huoneita,

ennen kuin hän oli levittänyt kirjan

      polvillensa

ja kysynyt kuvista tai

      tekstistä;

ja usein noina ensimmäisinä päivinä näin hänen

      tuijottavan

vanhaa kuivunutta kirjoitusta oppineella

      kielellä,

vanhoja kuivuneita puunkarahkoja jotka eivät koskaan voisi

      tyydyttää

kevään suurenmoisuutta; tai liikuttaa

      kättä

kuin tuo kirjoitus tai kuvioitu sivu

olisi jokin rakas poski.

                          Kuuttomana yönä

istuin missä saatoin katsella hänen nukkuvaa

       muotoaan,

ja kirjoitin kynttilänvalossa; mutta hänen

       hahmonsa liikkui,

ja peläten valoni häiritsevän

       untaan

nousin jotta voisin peittää sen

       kankaalla.

Kuulin hänen äänensä, "Käänny että voin

       selvittää

mikä on kumartanut hartiasi ja tehnyt

       kalpeaksi poskesi";

ja näin hänen istumassa pystyssä

       sängyssä;

ja oliko että hän puhui vaiko jokin mahtava

       djinni?

Sanon että djinni puhui. Pitkän

       tunnin

hän vaikutti oppineelta mieheltä ja minä

       lapselta;

totuudet ilman isää tulivat, totuudet

       joita ei mikään kirja

lukemattomista jotka olen

       lukenut,

eikä ajatus hänen mielestään tai omastani

       siitetty

itsesyntyisiä, jalosyntyisiä, ja yksinäisiä

       totuuksia,

nuo kauhistuttavat väistämättömät suorat linjat

vedetyt halki vaeltavan tahdotto-

       man unen,

jopa noiden totuuksien joiden kun luuni

       ovat tomua

täytyy ajaa arabialaista joukkoa.

                     Ääni vaimeni,

ja hän kävi pitkälleen sängylleen ja nukkui,

mutta heräsi aamun ensi kimmellyksessä,

       nousi ylös

ja lakaisi talon ja lauloi

       työstänsä

lapsellisessa tietämättömyydessä kaikesta tapahtuneesta.

Tusina luonnollisen unen yötä, ja

       sitten

kun täysikuu ui suurimpaan

       korkeuteensa

hän nousi, ja silmänsä tiukasti suljettuina

       unessa

käveli halki talon. Huo-

       maamattomana ja ilman tuntemusta kosketukseni

käärin hänet raskaaseen hupulliseen

       viittaan, ja hän,

puoliksi juosten, pudottautui ensimmäisellä

       autiomaan harjanteella

ja siellä merkitsi nuo tunnukset

       hiekkaan

joita päivä päivältä tutkin ja joita hämmästelen,

valkoisella sormellansa. Johdatin hänet kotiin

       unessa

ja taas kerran hän nousi ja lakaisi

       talon

lapsellisessa tietämättömyydessä kaiken mikä oli tapahtunut.

Jopa tänään, jälkeen noin seitsemän vuoden

jolloin ehkä kolmasti jokaisena kuukautena hänen

       suunsa

kuiskaili viisauden autiomaan

       Djinnien,

hän pitää tuon tietämättömyyden, eikä ole

       hän näyttänyt

tuota ensimmäistä luonnotonta kiinnostusta

       kirjoihini.

Vaikuttaa olevan tarpeeksi että olen siellä;

       ja silti

vanha opiskelijatoveri, jonka mitä kärsivällisin

       korva

kuuli kaiken ahdotuksen kiihkeän

       nuoruuteni,

vaikuttaa että minun täytyy osta tieto

       rauhallani.

Mitä jos hän menettää tietämättömyytensä ja siten

uneksii että rakastan häntä vain äänen

       vuoksi,

että jokainen lahja ja jokainen ylistyksen

       sana

on vain maksu tuosta keskiyön

       äänestä

joka on vanhuudelle mitä maito on

       lapselle!

Jos hän menettäisi rakkautensa, koska

       olisi kadottanut

luottamuksensa minun omaani, tai jopa menettäisi

sen ensimmäisen yksinkertaisuuden, rakkauden, äänen ja kaiken,

kaikki hienot sulkani kynittäisiin

       pois

ja minä jätetty värisemään. Ääni on

       ammentanut

viisauden ominaisuuden hänen rakkautensa

erityisestä ominaisuudesta. Merkit ja

       muodot;

kaikki nuo yleistykset joista pidit

       olivat

Parmenideen suuresta tutkielmasta;

kaikki, kaikki nuo pyörteet ja kuutiot ja

       keskiyön asiat

ovat vain uusia ilmaisuja vartalonsa

juopuneena suloisesta katkeruudesta

        nuoruutensa.

Ja nyt äärimmäisin salaisuuteni on ilmi.

Naisen kauneus on myrskyn riepottama

       viiri;

alla sen viisaus seisoo, ja minä yksin -

kaikista Arabian rakastajista minä yksin -

enkä häikäisemänä kirjonnan, enkä

       eksyneenä

sekaannukseen sen yöllisen pimeyden

       laskosten,

voin kuulla aseistautuneen miehen puhuvan.

1923

The Gift of Harun al-Rashid, kirjoitettu vuonna 1923, julkaistiin The Dial-lehdessä vuonna 1924 ja sitten teoksessa The Vision(1925). Se on tähän käännetty kokoelmasta The Tower(Lontoo: Macmillan 1928), kyseisen kirjan sivuilta 82-97.

Harun al-Rashidin lahja on toisaalta orientalistiseen kaapuun puettu kuvaus Yeatsin ja hänen vaimonsa kokemuksista jotka innoittivat hänen teoksensa Näky - mistä enemmän alempana - ja toisaalta se on englantilaisen runoilijan Robert Browningin(1812-89) myöhäistuotantoon kuuluvan orientalistisen runokoelman Feristah's Fancies(1884) tyyliin kirjoitettu pastissi. Kuten Browningin kyseisen teoksen mitä tuon vanhemman runoilijan tuotaantoon tulee, ei tämän runon myöskään katsota kuuluvan Yeatsin oman tuonnon joukossa sen merkittäviin runoihin. 

Runon ongelmista voi mainita, että rivillä 28 alkuperäistekstin her song on mahdoton kääntää suoraan suomeksi, koska "hänen laulunsa" voisi viitata suomeksi sekä Sapfoon että Parmenidekseen, joten olen kääntänyt sensijaan "Sapfon laulun".

Harun al-Rashid(763/766-809) oli Abbasidien dynastian viides hallitsija, kalifi al-Mahdin(775-85) poika joka seurasi veljeään al-Hadia(n. 764-785-786) hallitsijana. Hänen hallituskautensa edusti jälkimaailman silmissä tarunomaista kultakautta, osittain siksi että hänen kuolemansa jälkeen seurasi Bagdadin ensimmäisen piirityksen(812-13) sisältänyt pitkä sisällissota, jossa hänen poikansa, kalifit al-Amin(787-809-13) ja al-Mamun(786-813-33) taistelivat vallasta, Harunin veljen - ja heidän isänsä tälle aikoman seuraajan - prinssi Ibrahimin(779-839), laulajan ja runoilijan, myös kantaessa kalifin titteliä 817-19.

Qusṭā ibn Lūqā, Yeatsin Kusta ben Luka, "Konstantinos Loukaksen poika", oli kristitty, kreikkalaisen taustan omannut oppinut, joka käänsi etenkin lääketiedettä ja tähtitiedettä koskeneita kirjoituksia arabiaksi ja kirjoitti myös itse etenkin kyseisistä aiheista. Hänen toimintansa katsotaan sijoittuvan 800-luvun jälkipuolelle, ja joskus hänelle annetaan tarkemmiksi elinvuosiksi 820/830-912/913. Hän siis eli Harun al-Rashidin kuoleman jälkeen ja Abbasidien kukoistuskauden sijaan aikana, jolloin valtakunta hajosi kalifi al-Mutawakkilin(847-61) murhan jälkeen ja Bagdad koki toisen piirityksen (865-66).

Abd al-Rabban, hahmo jonka takana voisi mahdollisesti ehkä olla Abbasidien syrjäyttämien Umaijadien dynastian hallitsemassa Cordoban emiraatissa, myöhemmässä kalifaatissa, elänyt andalusialainen runoilija Ibn ʿAbd Rabbih(n. 848/860-940), joka ei koskaan oletettavasti poistunut Iberian niemimaalta. Toisaalta nimi voidaan tulkita myös tarkoittavan vain "rabbia", eli kyseessä olisi toinen uskollisen vähemmistön - tai sellaisesta polveutuvan - edustaja kalifin hovimiesten joukossa.

Aarteiden talo on Yeatsin nimi (Treasure House) Abbasidi-dynastian kukoistuskaudella Bagdadissa toimineelle kuninkaalliselle kirjastolle, arabiaksi Bayt al-Hikmah. Se tunnetaan länsimaissa yleensä nimellä Viisauden talo (englanniksi "House of Wisdom"), ja kalifien siirryttyä asumaan Samarran kaupunkiin vuonna 836 sen toiminta näyttää hiipuneen.

Parmenides(n. 515 - n. 450 eaa) oli Etelä-Italian, Suur-Kreikan, Eleasta lähtöisin ollut filosofi, joka esitti filosofiansa - jonka mukaan kaikki maailmassa oleva oli vain yhden, muuttumattoman, olevaisuuden ilmenemismuotoja - filosofisessa runoelmassaan jonka nimi oli, kreikkalaisille filosofeille tyypillisesti, vain Luonnosta. Siitä on säilynyt vain katkelmia. Yeatsin runossa se on esimerkkinä kadotetuista totuuksista yhdessä kreikkalaisen runoilijattaren Sapfon(n. 630/610 - n. 570 eaa) runojen kanssa. Platon(n. 428/427/424-348/347 eaa) dialogissaan antaa hänen tavata nuoren Sokrateksen(470/469-399 eaa); tällaista kohtaamista tuskin koskaan tapahtui.

Jaffer on visiiri Ja'far ibn Yahya al-Barmaki(767-803), jonka edustama alunperin buddhalaisten Barmakidien suku oli Abbasidien itsensä jälkeen kalifaatin vaikutusvaltaisin ja rikkain kunnes Harun al-Rashid äkkiä kääntyi heitä vastaan, teloitutti monia suvun johtavista jäsenistä ja heidän seuraajistaan, ja otti haltuunsa osan heidän omaisuudestaan. Vaikka takana oli todennäköisesti kalifin usko, että suvun valta uhkasi hänen omaansa, jälkimaailma kehitti tarinan, että kalifi oli naittanut ystävänsä suosikkisisarelleen, jotta molemmat voisivat olla läsnä hänen kanssaan samaam aikaan ja ottaa osaa hänen juhliinsa, mutta vaatien, että avioliitto ei saisi täyttymystään. Kalifin sisar kuitenkin tarinan mukaan vietteli aviomiehensä viemään hänen neitsyytensä, ja saatuaan tietää asian, kalifi olisi teloituttanut Jafferin.

"Suuri isäsi" on kalifi al-Mahdi(n. 744-775-785) joka todennäköisesti kuoli ratsastusonnettomuudessa (vaikka esitettiin väite, että hänet olisi myrkytetty), yhden version mukaan hänen villiintyneen hevosensa kantaessa hänet rauniotalon oviaukon läpi, jonka yläosaan hän löi päänsä kohtalokkain seurauksin. Myös hänen seuraajansa al-Hadin kuolemasta, virallisesti sairaudesta johtuneesta, esitettiin väite, että hänen oma äitinsä al-Khayzuran(k. 789) olisi määrännyt orjattarensa tukahduttamaan sairaudesta toipumassa olevan poikansa tyynyillä, jotta tämän suosikkipoika Harun pääsi hallitsijaksi. Oikea Qusṭā ibn Lūqā syntyi noin puoli vuosisataa al-Mahdin kuoleman jälkeen.

Tytto josta tulee Kusta ben Lukan vaimo perustuu Yeatsin omaan vaimoon Georgie Hyde-Leedsiin(1892-1968) ja tämän näkemät näyt olivat perusta Yeatsin teokselle Näky(A Vision, 1925), jonka Basam Books julkaisi suomeksi vuonna 2021 Jyrki Vainosen(1963-) kääntämänä, käännöksen perustuessa vuoden 1937 laajennettuun painokseen. Tämä runo sisältyi teoksen ensipainokseen.

#WBYeats #WilliamButlerYeats #Yeats Irlanti #Irlanti #IrlanninKirjallisuus #IrlanninRunous #IrlantilainenKirjallisuus #IrlantilainenRunous Kirjallisuus #Kirjallisuus Käännös #Käännös Käännöslyriikka #Käännöslyriikka Käännösruno #Käännösruno Käännösrunoja #Käännösrunoja Käännösrunous #Käännösrunous Lyriikka #Lyriikka Maailmankirjallisuus #Maailmankirjallisuus #Nobel #NobelinPalkinto #NobelinKirjallisuudenPalkinto Runo #Runo Runoja #Runoja Runokäännöksiä #Runokäännöksiä Runokäännös #Runokäännös Runosuomennos #Runosuomennos Runot #Runot Runous #Runous Runoutta #Runoutta Suomennoksia #Suomennoksia Suomennos #Suomennos