ÄÄNETÖN METSÄ

Elizabeth Siddal(1829-1862)

Oi äänetön metsä, astun sisääsi

sydän niin täynnä tuskaa

vuoksi äänten puista

ja saniaisten jotka takertuvat polviini.

Pimeimmässä varjossasi anna minun istua

kun harmaat pöllöt ympäri sinua liihottavat;

siellä kysyn sinulta lahjaa

etten heikkenisi tai kuolisi tai pyörtyisi.

Katsoen halki hämärän kuten se

jonka elämä ja toiveet ovat myös ohi,

jäätyneenä kuin kivestä tehty

istun varjossasi - mutta en yksin.

Voiko Jumala tuoda takaisin päivän jolloin me kaksi seisoimme

takertuvien puiden alla tuossa hämärässä metsässä?