BAILE JA AILLINN

William Butler Yeats(1865-1939)

Väite. Baile ja Aillinn olivat rakastavaisia, mutta Aengus, Rakkauden valtias, toivoen heidän olevan onnellisia hänen omassa maassaan kuolleiden keskellä, kertoi kummallekin tarinan toisen kuolemasta, niin että heidän sydämensä murtuivat ja he kuolivat.

Tuskin kuulen kuovin huutavan,

enkä harmaata kaislaa kun voimakas on tuuli,

ennen kuin ajatukseni alkavat juosta

Uladin perilliseen, Buanin poikaan,

Baileen, jolla oli suu hunajainen;

ja tuohon lempeään etelän naiseen,

Ailinniin, joka oli kuningas Lugaidin perijä.

Heidän rakkautensa ei koskaan hukkunut huoleen

tämän tai tuon asian, eikä tullut kylmäksi

koska vartalonsa olivat tulleet vanhoiksi.

Ollen kielletyt avioitumasta maan päällä,

he puhkesivat kuolemattomaan iloon.

Kristuksen syntymän aikoihin

kun pitkät sodat vuoksi Valkoisen Sarven

ja Ruskean Härän eivät olleet tulleet vielä,

nuori Baile Hunajasuu, jota jotkut

kutsuivat ennemmin Baile Vähämaiseksi,

ratsasti pois Emainista kera seurueen

harpunsoittajia ja nuorukaisia; ja he

kuvittelivat, lähtiessään reitille

monilaitumiseen Muirthemneen,

että kaikki asiat asettuivat onnellisesti,

ja siellä, huolimatta kaikesta mitä olivat hölmöt lausuneet,

Baile ja Ailinn vihittäisiin.

He löysivät vanhan miehen juoksemassa siellä:

Hänellä oli epätasainen pitkä ruohonvärinen tukka;

hänellä oli polvet jotka sojottivat housuistansa;

hänellä oli lätäkön vettä kengissänsä;

hänellä oli puolikas viittaa pitämään itsensä kuivana,

vaikka hänellä oli oravan silmä.

Oi vaeltavat linnut ja kaislaiset pengermät,

laitoitte sellaiset mielettömyydet päihimme

kaikella tällä huutamisella tuulessa;

ei mikään tavallinen rakkaus ole mieleemme,

ja onneton Katemme tai Nanimme on vähemmän

kuin kukaan jonka onnettomuus

herätti harpunkielet kauan sitten.

Silti he jotka tietävät kaikki asiat vain tietävät

että kaikki minkä elämän täytyi antaa meille on

lapsen nauru, naisen suudelma.

Kuka oli joka laittoi niin suuren ylenatseen

harmaisiin ruokoihin jotka yöllä ja aamulla

ovat tallaamat ja murskaamat laumojen,

ja kevyisiin vartaloihin lintujen

joita pohjoistuuli paiskoo edestakaisin

ja puristaa rakeiden ja lumen keskellä?

Tuo juoksija sanoi: "Olen etelästä;

juoksen Baile Hunajasuun luokse,

kertoakseni hänelle kuinka tyttö Aillinn

ratsasti sukunsa maasta,

ja vanhat ja nuoret miehet ratsastivat kanssansa:

Sillä koko tuo maa olisi ollut kiihdyksissä

jos kukaan puoleksi kaunis

olisi valinnut aviomiehen missään

paitsi missä se saattaisi nähdä hänet joka päivä.

Kun he olivat ratastaneet vähän matkaa

vanha mies otti kiinni hevosen päästä

kera: "Sinun täytyy mennä kotiin jälleen, ja naimisiin mennä

kanssa jonkun omassa maassasi."

Nuorukainen huusi ja suuteli hänen kättänsä,

"Oi leidi, menkää naimisiin kanssa yhden meistä";

ja kun mitkään kasvot eivät tulleet sääliviksi

vuoksi minkään lempeän asian sanomansa,

hän putosi ja kuoli sydänsurusta."

Koska rakastajan sydän on kulunut,

ollen paiskoma ja puhaltama ympäriinsä

sen oman sokean kuvittelun,

sekä uskova että kaikki

mikä on tarpeeksi pahaa ollakseen totta, on totta,

Bailen sydän murtui kahtia;

ja hän, laskettuna vihreille oksille,

kannettiin komeaan taloon

missä Uladin Hurtta istui edessä

ovensa vahvojen pilareiden,

kasvonsa kumarrettu syvään kyynelehtimään loppua

harpunsoittajan tyttären ja tämän ystävän.

Sillä vaikka vuosia oli kulunut

hän aina itki heitä tuona päivänä,

sillä tuona päivänä oli heidät petetty;

ja nyt kun Hunajasuu on laskettu

alle kumpuhaudan uneliaan kiven

silmiensä edessä, hänellä ei ole kyyneliä kenellekään,

vaikka hän kantaa kiviä, paitsi kahdelle

joille kumpuhauta on vain kasattu uudestaan.

Kestämme koska muistomme on

täysi tuota asiaa ja tätä

että poissa katseesta on poissa mielestä.

Mutta harmaalla kaislalla tuulen alla

ja käyränokkaisella harmaalla linnulla

on niin pitkät muistot, että ne yhä

muistavat Deirdren ja hänen miehensä;

ja kun me kävelemme Katen tai Nanin kanssa

lähellä tuulista vedenrantaa

sydämemme voivat kuulla äänten moittivan.

Kuinka voimme olla niin pian tyytyväisiä,

jotka tunsimme tien jota Naoise kulki

ja heillä on uutisia Deirdren silmistä,

joka ollen suloinen oli niin viisas -

oi! viisas, sydämeni tietää hyvin kuinka viisas.

Nyt oli tuo vanha luiseva ovela mies,

keräten viittansa ympärillensä, juossut

sinne missä Aillinn ratsasti kanssa kamarineitsyeiden,

jotka keskellä lehväisiä valoja ja varjoja

uneksuivat käsistä jotka avaisivat

pukunsa jossakin hämärässä paikassa

kun he olivat tulleet häävuoteelke;

ja harpunsoittattajien, kohotetuin päin askeltamassa

kuin heidän musiikkinsa olisi tarpeeksi

saadakseen rakkauden julman sydämen

tulemaan lempeäksi vailla suremista,

kuvitellen ja pohtien

taivas tietää mitä onnettomuutta;

"Toinen on kiirehtänyt pois", hän huusi,

"kuumuudesta ja kylmästä ja tuulesta ja aallosta;

he ovat kohottaneet kivet ylle hautansa

Muirthemnessä, ja sen ylle

muuttumattomina Ogham-kirjaimina kirjoittaneet -

Baile, joka oli Ruryn siementä.

Vaan jumalat kauan sitten määräsivät

ei minkään kamarineitsyen koskaan pitäisi levittää

Bailen ja Aillinnin häävuodetta,

sillä heidän pitäisi syleillä uudestaan ja uudestaan

missä villimehiläiset pesivät Suurella tasangolla.

Siten se on vain vähäiset uutinen

joka laittoi tämän kiireen kenkiini."

Sitten nähden että hän tuskin oli puhunut

ennen kuin tämän rakkauden kuluttama sydän oli murtunut 

hän juoksi ja nauroi kunnes tuli

tuolle korkealle kukkulalle jonka paimenet nimeävät

Leighinin Kukkalaistuimeksi, koska

jokin jumala tai kuningas oli tehnyt lait

jotka pitivät maan yhdessä siellä,

muinaisina aikoina ilman pilvien keskellä.

Tuo vanha mies kiipesi; päivä himmeni;

kaksi joutsenta tuli lentäen luoksensa,

liittäminä kultaisen ketjun toinen toisiinsa,

ja myötä hiljaisen kuiskaten laulavan puheen

laskeutui tuuliselle nurmelle.

He tunsivat hänet: hänen muuttunut vartalonsa

oli pitkä, ylpeä ja punakka, ja kepeät siivet

leijuivat harpunkielien yllä

jotka Etain, Midhirin vaimo, oli kutomut

kätketyssä paikassa, rakkauden hullaannuttamana.

Miksi olen kutsuva heitä? kaloiksi jotka uivat,

suomu hangaten suomua missä valo on himmeä

luona leveän lumpeenlehden;

tai hiiriksi yhdessä vaaleankeltaisessa lyhteessä

unohdettuina puintipaikalla;

tai linnuiksi kadonneina yhteen selkään aamuvalon

kohtaan himmeällä taivaalla;

tai, voi olla, yhden silmän silmäluomiksi,,

tai yhden talon ovipilareiksi,

tai kahdeksi suloisesti kukkivaksi omenankukaksi

joilla on yksi varjo maassa;

tai kahdeksi kieleksi jotka tekivät yhden äänen

missä tuon viisaan harpunsoittajan sormi juoksi.

Sillä tämä nuori tyttö ja nuori mies

omaavat onnen loppua vailla,

koska he ovat saaneet niin hyvän ystävän.

He tunsivat kaikki ihmeet, sillä he ohittavat

Goriaksen torniset portit,

ja Findriaksen ja Faliaksen,

ja kauan unohdetun Muriaksen

joukossa jättiläiskuninkaiden joiden kätkö 

kattila ja keihäs ja kivi ja miekka

ryöstettiin ennen kuin maa antoi viljan;

vaeltaen murtuneelta kadulta kadulle

he tulevat missä on jokin suunnaton vartija,

ja värisevät rakkaudestaan ja suudelmasta.

He tuntevat kuolemattomat olennot, sillä he

vaeltavat missä maa pois kuihtuu,

vaikka mikään ei vaivaa suuria virtoja

paitsi valo kalpeista tähdistä, ja kimmellykset

pyhistä omenatarhoista, missä ei ole muuta

paitsi hedelmä joka on arvokivestä,

tai auringon ja kuun omenoita.

Mikä oli ylistyksemme heille? He söivät

Hiljaisen villin sydämen, kuin päivittäisen lihan;

jotka kun yö tihenee ovat kellumassa

täplitetyillä taljoilla lasiveneessä,

kaukana tuulettoman taivaan alla;

kun ylitsensä Aengusin linnut lentävät

ja yli peräsimen ja keulan,

ja heiluttaen valkoisia siipiä sinne ja tänne

herättävät kepeän ilman kiertelyitä

liikuttamaan peitettänsä ja hiuksiansa.

Ja runoilijat löysivät, vanhat kirjailijat sanovat,

marjankuusipuun missä miehen ruumis lepäsi;

mutta villiomena ruohon peitti

suloisella kukinnollansa missä naisen oli;

ja ollen kevein sydämin, koska

parempi aika oli tullut jälleen

jälkeen niin monen miehen kuoleman,

ja tuon pitkän taistelun kahlaamolla,

he kirjoittivat kapeiden lautojen tauluille

tehdyt omenasta ja marjakuusesta,

kaikki rakkaustarinat tuntemansa.

Annettakoon kaislan ja linnun huutaa täytensä

harpunsoittajan tyttärestä jos tahtovat,

rakastettu, en pelkää häntä.

Hän ei ole viisaampi eikä suloisempi,

ja olet häntä ylvässydämisempi,

huolimatta kaikista vaelluksistansa meren takana;

mutta tahtoisin linnun ja kaislan unohtavan

nuo toiset kaksi; sillä koskaan ei vielä

ole rakastaja elänyt, joka ei ole kaivannut avioon käydä

kuten he jotka eivät enää ole elossa.

Baile and Aillinn, viimeistelty elokuun 11. päivänä vuonna 1901, julkaistiin Monthly Review -lehdessä heinäkuussa vuonna 1902. Se on käännetty kokoelmasta Collected Poems of William Butler Yeats(Lontoo: Macmillan and Co., Ltd 1934), sen sivuilta 375-379.

Ulad on Ulster.

Kuvituksena on skotlantilaisen taiteilijan John Duncanin(1866-1945) liitupiirros Angus Og noin vuodelta 1945, tutkielma maalausta varten.

#WBYeats #WilliamButlerYeats #Yeats Irlanti #Irlanti #IrlanninKirjallisuus #IrlanninRunous #IrlantilainenKirjallisuus #IrlantilainenRunous Kirjallisuus #Kirjallisuus Käännös #Käännös Käännöslyriikka #Käännöslyriikka Käännösruno #Käännösruno Käännösrunoja #Käännösrunoja Käännösrunous #Käännösrunous Lyriikka #Lyriikka Maailmankirjallisuus #Maailmankirjallisuus #Nobel #NobelinPalkinto #NobelinKirjallisuudenPalkinto Runo #Runo Runoja #Runoja Runokäännöksiä #Runokäännöksiä Runokäännös #Runokäännös Runosuomennos #Runosuomennos Runot #Runot Runous #Runous Runoutta #Runoutta Suomennoksia #Suomennoksia Suomennos #Suomennos