William Butler Yeats(1865-1939)
Vanha pappi Peter Gilligan
oli päivin ja öin väsynyt;
sillä puolet laumastansa oli vuoteissaan
tai alla vihreiden turpeiden makasi.
Kerran, kun hän nuokkui tuolissa,
illan yöperhosen tuntina,
jälleen mies-parka lähetti häntä hakemaan,
ja hän alkoi suremaan.
"Minulla ei ole yhtään lepoa, eikä iloa, eikä rauhaa,
sillä ihmiset kuolevat ja kuolevat";
ja jälkeen huusi hän, "Jumala antakoon anteeksi!
Ruumiini puhui, en minä!"
Hän polvistui, ja tuoliin nojaten
rukoili ja uneen vajosi;
ja yöperhosen tunti meni pelloilta,
ja tähdet alkoivat kurkkimaan.
Hitaasti ne kasvoivat miljooniksi,
ja lehdet värisivät tuulessa;
ja Jumala peitti maailman varjolla,
ja ihmiskunnalle kuiskaili.
Aikaan varpusen viserryksen
kun yöperhoset jälleen tulivat,
vanha pappi Peter Gilligan
seisoi pystyssä lattialla.
"Voi suruani, voi suruani! mies on kuollut
kun minä nukuin tuolilla";
hän herätti hevosensa unestaan,
ja vähän varoen ratsasti.
kautta kivisen kujan ja marskimaan;
sairaan miehen vaimo oven avasi:
"Isä! tulette jälleen!"
"Ja onko mies-parka kuollut?" hän huusi.
"Ja onko mies-parka kuollut?" hän huusi.
"Hän tunti sitten kuoli."
Vanha pappi Peter Gilligan
keinui eestaas surussa.
"Kun olitte poissa, hän kääntyi ja kuoli
kuin lintu riemukkaana."
Vanha pappi Peter Gilligan
polvisti itsensä tuon sanan myötä.
"Hän Joka teki yön tähtien
sieluille jotka väsyvät ja verta vuotavat,
lähetti alas yhden Hänen suurista enkeleistään
auttaakseen minua tarpeessani."
"Hän joka on kiedottu kaapuun purppuraiseen,
planeetat Hänen hoivassaan,
sääli vähäisintä olennoista
nukkumassa tuolilla."'
The Ballad of Father Gilligan julkaistiin nimellä Father Gilligan The Book of the Rhymers' Club -antologiassa vuonna 1892, sivuilla 38-40, sitten kokoelmassa The Rose(1893), ja on tähän suomennettu kokoelmasta The Collected Poems of W. B. Yeats(New York: The Macmillan Company 1951), sen sivuilta 46-47.
Vuoden 1892 versiossa runolla oli alaotsikko (A legend told by the people of Castleisland, Kerry) jonka jättämisen pois myöhemmistä julkaisuista selittää kiista kirjailija Tristram St. Martinin kanssa, runon joka toinen rivi oli sisennetty kolmen lyönnin verran, ja myöhemmän version 25 rivin alun huudahduksen Mavrone, mavrone! tilalla oli Ochone, ochone! Edellisen voisi suomentaa lyhyesti "Voi, voi!" tai "Oi, voi!" mutta se ei kuulostaisi kovin hyvältä, ja jälkimmäinen on surua ja tuskaa ilmaiseva huudahdus, jonka voisi kääntää myös samaan tyyliin. Olen kääntänyt kohdan hieman vapaammin.
Tristram St. Martin väitti että Yeatsin runo oli plagiaatti hänen runostaan He Sent His Angel(1890). Yeatsin mukaan molempien taustalla oli sama St. Martinin hänelle kertoma kansantarina, ja ettei hän ollut nähnyt St. Martinin runoa ennen kuin kirjoitti omansa. St. Martin väitti, ettei mitään kansantarinaa ollut ja että hän oli kertonut Yeatsille runonsa tapahtumat. St. Martinista ei käytännössä löydy mitään henkilötietoja; vuonna 1915 julkaistu yhden h'änen runokokoelmansa arvostelu on kirjoitettu niin, että hän vaikuttaa olleen silloin yhä elossa. En ole kyennyt löytämään St. Martinin runoa kokonaisuudessaan voidakseni vertailla niitä, mutta pari lyhyttä katkelmaa:
More ill and dying? Shall one never rest?’
He cried. ‘There is no peace for sick and dead.
Ah, who would choose a life so illy blest!
What am I saying? Lord, what have I said?
* * * *
’Twas not my heart spoke – ’twas my weariness!’
So saying, sunk he down upon his knees
To pray, and praying fell fast – fast asleep,
Murmuring, ‘We have no strength unless it please
Thee, Lord, us ever in thy hands to keep.’
---------------------------------------------------------------------
That dying man was happy as a bird
That soars aloft in spring-time as he passed.
[Tristram St. Martin oli salanimi tuotteliaalle kirjailijalle ja toimittajalle Alfred Thomas Storylle, joka eli vuosina 1842-1834. Runo kokonaisuudessaan tämän paljastavasta lähteestä:
HE SENT HIS ANGEL
A parish priest approached his cottage door
Foredone with toil; for it was his to climb
Each day the steep hill-path and cross the rugged moor.
Wide was his parish, scattered his toiling flock,
And death’s deft hand was never – never still!
Full many a mile of mingled bog and rock
His foot had trod since morning streaked the hill.
Now he was weary – weary and fit to sink,
As in his chair full fain he sat him down!
“At last I rest!” he muttered; “Sure I think
I could not go a mile were’t for a Crown,
How sweet to rest!” But while he spake, a lad
lifted the latch and entered out of breath:
“You must come quickly, father; Moran’s bad;
He can’t outlast the night, and would be arm’d for death.”
“More ill and dying! Shall one never rest?”
He cried, “There is no peace for sick and dead,
Ah, who would choose a life so illy blessed!
What am I saying? Lord! what have I said?
Boy, say I come – say, I will quickly come –
Haste! Ah, what sin – what dreadful sin is this?
Lord, hear me not – for once be wholly dumb;
’Twas not my heart spake – ’twas my weariness!”
So saying, sank the good man on his knees
To pray, and, praying, fell fast – fast asleep,
Murmuring: “We have no strength unless it please
Thee, Lord, us ever in Thy hands to keep.”
The youth brought home his message, and anon
They heard the good priest mount the creaking stair,
Console the dying, and, when that was done,
One who sat watching marked his absent air,
As he descended, and, with sad sweet face,
Passed through the door and out into the night;
Whence came his footfall as with steady pace
He trod along the highway to the height.
The dying man was happy as a bird
That soars aloft in spring-time as he passed,
Blessing the priest whose holy aid had stirred
His soul so deep, all fear away he cast.
The shades of night sped westward, and the morn
Was touching the east as with pale finger tips,
Opening the gates of day, it to adorn
With golden light and thrill with songful lips.
The house was still, and still was all abroad;
The cock attuned his clarion in the byre:
None heard him but a lone man on the road –
A holy man judged by his black attire.
It was the priest; he had returned once more;
Low was his knock, his eyes were very sad,
And sad he murmured when they oped the door, –
“I’m late – too late, I fear! ’Tis very bad.
I slept; I was so overdone and spent!
Where is he? Dead? I feared it would be so!
Was ever heart with such sad trouble rent?”
He seemed as though he’d sink for very woe.
“To die so – unattended!” murmured he,
And bent his head and beat his anguished breast.
“But he was happy – happy as could be;
You dream, good father; you sped him to his rest.”
So spake the woman, ’mazed at what she saw;
She thought he sleeping walked, or waking dreamed –
“He was so happy his last breath to draw,
He almost in his Saviour’s presence seemed!”
The man stood awed; his eyes grew passing bright,
“You have forgotten; sure you are not well;
We heard you mount the stairs – I held the light
To guide your steps in parting lest you fell.”
“It must be so!” he murmured. “’Twas not I –
I slept: He came and did my work for me –
Or sent His Angel – when I failed: His eye –
It is upon us all unceasingly.”
So spake the man and turned and went his way,
Full of a wondrous light, and marvelling
At the great thing vouchsafed him, that all day,
All days, he seemed as though he saw the King.]
Yöperhosen tunti("moth hour") on ilta- ja aamurusko. Oxford English Dictionary katsoo sen olevan Yeatsin keksintöä, mutta väitetysti se olisi esiintynyt jo aiemmin, historioitsija Flavius Josefuksen(n. 40 - n. 100) käännöksessä vuonna 1839, mitä en ole tarkistanut. Se lienee johdannainen termistä "Yöperhosen aika"("moth time") jonka OED katsoo olevan runoilija John Keatsin(1795-1821) keksimä vuonna 1820, mutta se esiintyy painettuna jo aiemmin, muunmuassa baptistipappi John Gillin(1697-1771) teoksessa An Exposition of the New Testament(1746-48, kolmannen osan sivulla 166 vuoden 1809 painoksessa).
#WBYeats #WilliamButlerYeats #Yeats #Irlanti #IrlanninKirjallisuus #IrlanninRunous #IrlantilainenKirjallisuus #IrlantilainenRunous #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösruno #Käännösrunoja #Käännösrunous #Lyriikka #Nobel #NobelinKirjallisuudenPalkinto #NobelinPalkinto Runo #Runo Runoja #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennokset #Runosuomennos #Runot Runous #Runous #Runoutta #Suomennoksia #Suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti