William Butler Yeats(1865-1939)
Istuin pehmustetulla saukonnahalla:
Sanani oli laki Ithistä Emeniin,
ja vavisutti Invar Amarginissa
sydämiä maailmaa vaivaavien merimiesten.
Ja ajoi myllerryksen ja sodan pois
luota pojan ja tytön ja miehen ja elukan;
pellot tulivat runsaammiksi päivä päivältä,
ilman villit linnut lisääntyivät;
ja jokainen muinainen oppinut sanoi,
kun hän painoi alas hiipuvan päänsä,
"Hän ajaa pois pohjoisen kylmyyden."
Ne eivät hiljene, lehdet lepattamassa ympärilläni,
pyökin lehdet vanhat.
Istuin ja mietin ja join makeaa viiniä;
paimen tuli sisämaan laaksoista,
huutaen, merirosvot ajoivat sikansa
täyttämään tummanokkaiset ontot kaleerinsa.
Kutsuin taistelun alkavat mieheni,
ja äänekkäät pronssiset taisteluvaununi
aaltoilevasta laaksosta jokiseen notkoon,
ja tuikkivien tähtien alla
syöksyin merirosvojen kimppuun meren luona,
ja paiskasin heidät unen lahteen.
Nämä kädet voittivat monta kultaista kaulusta.
Ne eivät hiljene, lehdet lepattamassa ympärilläni,
pyökin lehdet vanhat.
Mutta hitaasti, kun huutaen surmasin
ja talloin kuplivassa liejussa,
salaisimmassa hengessäni kasvoi
kieppuva ja vaeltava tuli:
Seisoin: terävät tähdet ylläni hohtivat,
ympärilläni hohtivat terävät silmät miesten:
Nauroin ääneen ja kiirehdin eteenpäin
luona kivisen rannan ja kaislaisen leton;
nauroin koska linnut lepattivat ohi,
ja tähtivalo kimmelsi, ja tähdet lensivät korkealla,
ja kaislat aaltoilivat ja vedet vyöryivät.
Ne eivät hiljene, lehdet lepattamassa ympärilläni,
pyökin lehdet vanhat.
Ja nyt vaellan metsissä
kun kesä täyttää kultaiset mehiläiset,
tai syksyisissä autiuksissa
kohoavat leopardin väriset puut;
tai kun pitkin talvisia rantoja
merimetsot värisevät kivillänsä;
vaellan eteenpäin, ja heilutan käsiäni,
ja laulan, ja ravistan raskaita hiuksiani.
Harmaa susi tuntee minut; yhdestä korvasta
johdatan metsämaan peuraa;
rusakot juoksevat ohitseni tullen rohkeiksi.
Ne eivät hiljene, lehdet lepattamassa ympärilläni,
pyökin lehdet vanhat.
Tulin luo pienen kaupungin,
joka uinui elonkorjuun kuussa.
Ja kuljin varpaisillani ylös ja alas,
mumisten, tahtiin katkonaisen sävelen,
kuinka olen seurannut, öisin ja päivin,
polkemista suunnattomien jalkojen,
ja näin missä tämä vanha sitra lepäsi,
hylättynä ovensuun istuimella,
ja kannoin sen metsiin kanssani;
jostakin epäinhimillisestä kurjuudesta
yhtyneet äänemme kajauttivat villisti.
Ne eivät hiljene, lehdet lepattamassa ympärilläni,
pyökin lehdet vanhat.
Lauloin kuinka, kun päivän uurastus on tehty,
Orchil ravistelee auki tumman pitkän tukkansa
joka kätkee pois kuolevan auringon
ja vuodattaa heikot tuoksut ilman halki;
kun käteni kulki kieleltä kielelle
se sammutti, äänellä kuin putoavan kasteen,
kieppuvan ja vaeltavan tulen;
mutta nosti surullisen valituksen,
sillä suopeat kielet ovat repeytyneet ja hiljaa,
ja minun täytyy vaeltaa metsää ja kukkulaa
halki kesän helteen ja talven kylmän.
Ne eivät hiljene, lehdet lepattamassa ympärilläni,
pyökin lehdet vanhat.
The Madness of King Goll ilmestyi hieman poikkeavassa muodossa The Leisure Hour -lehdessä vuonna 1887 ja sitten kokoelmassa The Wanderings of Oisin and Other Poems(1889). Yeats muokkasi runoa edelleen myöhemmissä julkaisuissa. Runo on käännetty tähän kirjasta The Collected Poems of William Butler Yeats(New York: Macmillan 1951), sivut 16-18.
Kuningas Goll, jonka Yeats runon ensijulkaisun yhteydessä sijoitti 200-luvulle jaa, on yhdistelmä useita eri taruhenkilöitä. On taistelussa 15-vuotiaana seonnut Ulsterin kuninkaan poika Gall ja Fianna-soturijoukon yksisilmäinen johtaja Goll MacMorna sekä vuonna 637 taistelussa seonneeksi sanottu kuningas Suibne Geilt, englanniksi Sweeney, jonka pyhimys oli kironnut hänen vastustettuaan kristinuskon leviämistä.
Ith oli taruissa kelttiläinen, Iberian niemimaalta lähtöisin ollut soturi, joka surmattiin Irlannissa, ja antoi nimensä paikalle Munsterin kreivikunnassa.
Emen on Emain Mhachan linnoitus lähellä Armaghin kaupunkia nykyisessä Pohjois-Irlannissa.
Goll soittaa Yeatsin runossa soitinta, jonka nimi alkuperäistekstissä on "tympan", jonka käännös yleensä on suomeksi muissa konteksteissa "rumpu", mutta kuten runosta käy ilmi, kyseessä on kielisoitin. Nykypäivänä keskiaikaisen irlantilaisen "tiompánin", joka joskus sekoitetaan harppuun, ennallistukset poikkeavat huomattavasti toisistaan, mutta kyseessä oli kuitenkin kanteleen tapainen soitin. Olen käyttänyt suomennoksessa "sitraa" ja kääntänyt Yeatsin "wire" "kieleksi" "langan" tai vastaavan sijaan; keskiaikaisen tiompánin kielet olivat metallista.
Orchil on Yeatsin keksintöä, hänen mukaansa fomoreihin kuulunut loitsijatar. Fomorit olivat myyteissä Irlannin jättiläiskokoista, osin eläinten piirteitä omannutta alkuperäiskansaa, joihin "suunnattomien jalkojen" polkeminen myös viitannee.
#WBYeats #WilliamButlerYeats #Yeats #Irlanti #IrlanninKirjallisuus #IrlanninRunous #IrlantilainenRunous #Kirjallisuus #Käännös Käännös #Käännösrunous #Lyriikka #Nobel Nobel #NobelinKirjallisuudenPalkinto #NobelinPalkinto #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta Runoutta #Suomennos Suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti