Rupert Brooke(1887-1915)
Päivänä jolloin Nuoruus oli kuollut,
tulivat hänen hautansa vierelle,
säädyllisessä suremisessa, maan ääristä,
nuo hajaantuneet ystävät
jotka olivat eläneet läheisimpinä kumppaneinaan hänen kukoistuksessaan,
ja nauraneet kanssaan ja laulaneet kanssaan ja tuhlanneet,
kemuissa ja viinissä ja monissa suurenmoisissa juomingeissa,
päivät ja yöt ja aamunkoitot ajan
kun Nuoruus avoimia ovia piti,
eivätkä jättäneet maistamatta
mitään hänen ylväistä suunnitelmistaan ja uhkayrityksistään kalliista,
minkään seikkailunsa jakamaton olematta -
kaikki nämä, maleksivin jaloin ja surulliset päät paljastettuina,
seurasivat vanhan ystävänsä ruumispaareja.
Mielettömyys meni ensin, hiljennetyin kelloin ja narrinhattu väärinpäin yhä;
ja perässä askelsivat kantavat, hattu kädessä -
Nauru, mitä kähein, ja Kapteeni Ylpeys ruskettuneet
ja sotilaalliset kasvonsa synkkinä aivan, ja Riemu touhottava,
jonka oli pitänyt junaan ehtiä, ja Himo, köyhä, pillittävä poika;
nämä kantoivat rakkaan edesmenneen.
Heidän jälkeensä,
murtunein sydämin,
tuli Murhe, niin äänekäs leski, että kaikki sanoivat,
"Jos hän vain olisi nainut
tämän vanhemman sisaren Surun, sijastansa!"
Ja vierellään, yrittäen rauhoittaa häntä koko ajan,
isättömät lapset, Väri, Sävel, ja Riimi
(suloinen poikanen Riimi), juoksivat mitään ymmärtämättömänä.
Sitten, reitin surullisessa päätöksessä,
ympärillä tuoreen haudan he viipyivät. Vanha Viisaus luki,
mumisevalla äänensävyllä, ruumiinsiunauksen.
Siellä seisoi Romanssi,
valuvat kyyneleet olivat merkinneet punatut poskensa;
vanha Turhamaisuus-parka, ihmetyksensä lannistumattomana;
kuolleen Viattomuuden tytär, Tietämättömyys;
ja nuhruinen, huonosti pukeutunut Anteliaisuus;
ja Väittely, liian täynnä murhetta puhuakseen;
Intohimo, tukevaksi tulleena, jotakuinkin keski-ikäisenä;
ja Ystävyys - ei minuuttia vanhempana, hän;
Kärsimättömyys, jatkuvasti ottaen esiin kellonsa;
Usko, joka oli kuuro, ja jonka täytyi nojautua, kuullakseen
vanhan Viisauden loputon jorina.
Kauneus oli siellä,
kalpeana mustissansa, kuivin silmin; hän seisoi yksin.
Onneton hämmentynyt Mielikuvitus; villi Oikku;
Kiihkeys, auringonvalo harmaantuvassa tukassansa;
Tyytyväisyys, joka oli tuntenut Nuoruuden lapsena
ja ei ollut koskaan nähnyt häntä sitten. Ja Kevät tuli myös,
tanssien yli hautojen, ja toi hänelle kukkasia -
hän ei kauaa viipynyt.
Ja Totuus, ja Armo, ja koko riemuisa joukko,
nauravat Tuulet ja Joet, ja solakka Tunnit;
ja Toivo, kastesilmäinen; ja sureva Laulu; .
kyllä, kera paljon murheen ja yleisen suremisen,
kuolleen Nuoruuden hautajaisissa,
jopa nämä tavattiin vielä kerran yhdessä, kaikki,
jotka kerran kaunis ja elävä Nuoruus tunsi;
kaikki, paitsi Rakkaus. Rakkaus oli kuollut kauan sitten.
1913.
The Funeral of Youth: Threnody on suomennettu kokoelmasta The Collected Poems of Rupert Brooke(Lontoo: Sidgwick and Jackson, Ltd. 1934), sen sivuilta 115-116. Runon nimi sen käsikirjoituksessa on Youth's Funeral.
#RupertBrooke #EnglanninKirjallisuus #EnglanninRunous #EnglantilainenKirjallisuus #EnglantilainenRunous #Kirjallisuus #Kirjallisuus #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösrunoja #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennos
