Louise Imogen Gurney(1861-1920)
Aurinko joka ylhäältä rakastajiaan satutti
on laskenut; hän armeliaampi on nyt lähellä,
siunattu jonka kauneuden tasainen loisto
ei koskaan haavoittanut silmää yhdenkään paimenen.
Ylle pysähtyneen veneemme särkillä ajelehtivan,
yksin hänen haikea hahmonsa taivaalle nousee.
Oi laula! syvenevät kullat veden nyt,
hiljaisuus on tullut pyökin oksalle;
hän loistaa sinuun hetken, kuten pyhimys pyhimykselle
suloiset molemminpuoliset palvonnat voi sallia;
laula, rakkain, tuo liljakurkku ylösnostettuna;
ne ovat niin samankaltaiset, pyhä Kuu ja sinä!
Seitsemännen rivin käännös on varovainen arvaus ja epäilen sen olen väärä arvaus. Alkuperäistekstissä on O sing! the water-golds are deepening now. Väärä koska runossa aurinko - joka on siinä miehinen - on jo laskenut ja veden ei pitäisi enää kimmeltää kultaisena auringonsäteistä. Todennäköisemmin water-gold on käytöstä poistunut termi jollekin vesikasville.
#LouiseImogenGurney #Kirjallisuus #Käännösrunous #Runo #Runokäännös #Runot #Runous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti