Ono no Komachi(n. 819/834 - n. 880/890)
Aioin poimia
unohduksen kukan
itselleni,
mutta löysin sen
jo sydämessään kasvaen.
Lähetetty miehelle, joka vaikutti muuttaneen mieltään
Siitä lähtien kun sydämeni
asetti minut ajelehtivaan veneeseesi,
ei kulunut päivääkään
etten olisi kastunut
kylmissä aalloissa.
Merilevänkerääjän väsyneet jalat
tulevat vain takaisin rannalleni.
Eikö hän tiedä,
ei ole satoa hänelle
tässä välinpitämättömässä lahdessa?
Kuin väreily
pienintäkin hyväilyä tuulen
jahtaava -
onko kuten haluat minun
sinua seuraavan?
Mikä kukkii
hedelmää omaamatta
on valkoinen aalto riutan
asettumassa
merenjumalan päähän.
Ajattelin noiden valkoisten pilvien
kerääntyneen ympärille
jonkin kaukaisen huipun,
mutta jo nyt
ne ovat nousseet väliimme.
Kuinka surullista,
ajatella päätyväni
vain
kalpeana, vihreänä usvana
kaukaisilla niityillä ajelehtimaan.
Äänettöminä kuin kevätsade
rämeellä,
kyyneleeni
putoavat hihoilleni
hänen kuulemattaan.
Nuo jättämäsi lahjat
ovat tulleet vihollisikseni:
ilman niitä
olisi voinut olla
hetki unohdusta.
Siitä lähtien kun eräs,
joka lupasi tulla,
unohti tämän vartalon,
ainoa ajatukseni on hämmennys
onko se edes olemassa.
Näyttää tulleen aika
jolloin olet kuin hevoset
jotka, villeinä keväästä,
kaipaavat kaukaisia niittyjä
joilla ilmavat usvat nousevat.
Säälittävänä kuin sukeltaja
kaukana Suman lahdella
joka on menettänyt airon veneestään,
tämä vartalo
ilman ketään jonka puoleen kääntyä.
Nähden kuunvalon
leviävän alas
halki puiden,
sydämeni täyttyy ääriinsä
syksystä.
Oi lukinlilja
joka kasvat vuorella
nimeltään Odotus,
onko joku jonka myös sinä
lupasit tavata tänä syksynä?
Lähetetty kirjeessä, yhdistettynä tyhjän siemenkuoren omaavaan riisinvarteen
Kuinka surullista että toivon
näkeväni sinut yhä,
kun elämäni on tyhjentänyt itsensä
kuin tämä viljanjyvä
syksyn tuuleen.
Miehelle joka vaikuttaa unohtaneen
Totisesti nyt olen tullut vanhaksi
syksyn sateissa.
Jopa rakkaudensanasi
ovat muuttuneet,
putoavat lehdet.
Kyllä, vuoriston kylä
voi olla yksinäinen...
silti täällä eläminen on helpompaa
kuin asuminen keskellä
maailman huolia.
Jos syksyisellä niityllä
sata kukkasta
voivat irrottaa kukintonsa,
enkö voi minäkin avoimesti kisailla,
yhtä pelottomana moitteista?
Tällä männyllä kiven luona
täytyy olla omat muistonsa myös:
tuhannen vuoden jälkeen,
näe kuinka sen oksat
nojautuvat kohti maata.
Metsästyslyhdyt
Ogura-vuorella ovat poissa,
peurat kutsuvat kumppaneitaan...
Kuinka helposti voisin nukkua,
jos vain en jakaisi niiden pelkoja.
Käännetty Mariko Aratanin ja Jane Hirschfieldin(1953-) englanniksi kääntämästä kokoelmasta The Ink Dark Moon: Love Poems by Ono no Komachi and Izumi Shikibu: Women of the Ancient Court of Japan i. p.(1. painos 1988, tämän version ensimmäinen painos 1990), sivut 22-41.
Käytännössä kaikista näistä runoista on olemassa aiempi suomennos, pääosin Tuomas Anhavan(1927-2001) tekemänä.
#OnoNoKomachi #Japani #JapaninKirjallisuus #JapaninRunous #Kirjallisuus #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runot #Runous #Tanka #TankaRuno #TankaRunot #TankaRunous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti