Talvi on ankara, Mnasidika. Kaikki on koleaa sänkymme ulkopuolella. Nouse, kuitenkin, tule kanssani, sillä olen sytyttänyt suuren tulen kolopuista ja halkaistuista syttöpuista.
Olemme lämmittävä itsemme polvistuen, aivan alasti, tukkamme roikkuen pitkien selkiämme, ja juova maitoa samasta kupista ja naposteleva hunajaisia kakkuja.
Kuinka äänekäs ja iloinen tuli on! Etkö ole liian lähellä? Ihosi on punertumassa. Anna minun suudella sitä kaikkialta missä tuli on kuumentanut sen.
Kuumennan raudan palavien kekäleiden keskellä ja kampaan hiuksesi tässä. Ja sammuneella hiilellä kirjoitan nimesi seinälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti