Oi kurja ihminen, joka pienen peninkulman
ryömii alla taivaan vuoksi veljensä veren,
jonka päivät planeetat laskevat tavallaan,
jolle koko maa on orja, kaikki elävä, ruokaa!
Oi lakastuva ihminen, jonka suljetussa kuoressa
yhä lepää siemen, sielun elävöityvä vilja,
jonka Aika ja Aurinko ovat muuttava solusta
vihreiksi niityiksi, maailmaksi syntymättömäksi!
Jos Kauneus on unelma, päätä vain
ja tuli on saapuva, joka tuossa itsepäisessä savessa
uurastaa täydellistääkseen kunnes kivet liukenevat,
esteet murtuvat ja Kauneus lähtee suuntaansa:
Kauneus itse, sisällä jonka kukkaan puhkeavan Kevään
jopa kurja ihminen on käsiaan taputtava ja laulava.
#JohnMasefield #Kirjallisuus #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösruno #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennoksia #Suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti