Émile Verhaeren(1855-1916)
Kultaiset purret kauniin kesän,
jotka lähtivät, hulluina avaruudesta,
palaavat ankeina ja väsyneinä
verisistä horisonteista.
Yksitoikkoisin airoin,
ne etenevät vesillä;
niitä voisi pitää kehtoina
missä syksykukat nukkuisivat.
Lijanvarret kauniin kultaisin päin
kaikki alakuloisina makaatte;
yksin, ruusut kamppailevat
elääkseen, ohi kuoleman.
Ei väliä niiden rajattomalle kauneudelle
loistakoon lokakuu tai kaunis huhtikuu:
Niiden yksinkertainen ja lapsellinen halu
juo, verenpunaiseen asti, kaiken valon.
Jopa pimeinä päivinä, kun kuolee taivas,
alla ankaran ja kalvakan pilven,
heti kun singahtaa valonsäde
ne korottavat itsensä joulunaikaan.
Te, sielumme tehkää kuin ne,
niillä ei ole ylpeyttä liljojen,
mutta pitävät, välissä pomujensa,
pyhää ja kuolematonta intohimoa.
Les barques d'or du bel été on suomennettu kokoelman Les heurs du soir(1911) vuoden 1922 painoksesta, vertaillen Charles Royier Murphyn(1884-1936) vapaaseen englanninkieliseen käännökseen The golden ships of summer käännöskokoelmassa Afternoon(1917).
#ÉmileVerhaeren #Kirjallisuus #Käännös #Käännösrunous #Lyriikka #Runo #Runoja #Runokäännöksiä #Runokäännös #Runot #Runous
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti