Dylan Thomas(1914-1953)
Heräten yksin rakkauksien moninaisuuteen kun aamun valo
yllätti naisen yönpitkien silmiensä avaamisessa
miehen kultaisen eilisen unessa hänen värikalvollaan
ja tämän päivän aurinko loikannut ylös taivaalle naisen reisistä
oli ihmeenomainen neitsyys vanha kuin leivänviipaleet ja kalat,
vaikka ihmeen hetki on loputon salamointi
ja Galilean jalanjälkien veneveistämöt peittävät kyyhkyjen laivaston.
Enää eivät auringon värähtelyt himoitse
naisen merensyvällä tyynyllä missä hän kerran meni naimisiin yksin,
sydämensä kokonaan korvia ja silmiä, huulet tavoittaen lumivyöryn
kultaisen haamun joka virroillaan soitti naisen elohopeaista luuta,
joka alla naisen ikkunaruutujen nosti kultaisen matkalaukkunsa,
sillä mies nukkuu missä tuli loikkasi alas ja nainen oppii kautta hänen kätensä
tuon toisen auringon, vertaa vailla olevan veren mustasukkaisen virtauksen.
(On the Marriage of a Virgin; alkuperäisversio kirjoitettu 1933, uudelleenkirjoitettu ja julkaistu 1941.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti