KUIHTUNEET LEHDET

James Thomson(1834-1882)

                    I

     Anna ruusujen maata; rakas;

          anna niiden maata;

     ne ovat kaikki sivuun heitetyt; rakas;

          kaikki sivuun heitetyt;

mitä niiden pitäisi nyt tehdä paitsi nopeasti kuolla?

                   II

     Eilisaamuna ne kukoistivat

          raikkaina ja kauniina;

     kaste ja auringonvalo ruokkivat,

          kukkivat ne tuolla;

punastuen kun niiden suloisuus tunsi ilman.

                  III

     Eilisiltana hän repi ne

          puusta;

     tähdet jotka kimmelsivät niiden yllä,

          kaksi tai kolme,

laskeneet eivät ennen kuin ne tuhoutuivat, murhe on minun!

                 IV

     Tuskin näyttävät ne vielä kuolleilta -

          Kuolema on uusi;

     näe terälehdet punaisina yhä,

          tuoksu ja kaste,

kaikki kuten elämässä punastuen ne kasvoivat.

                V

     Koskettaa niitä en uskalla vielä

          kun ne näyttävät

     kuin kuolleita ne eivät olisi;

          oi! Tiedän

unet elämän kuolemassa mutta raivostuttaa murhe.

               VI

     Antaa niiden maata ja kuihtua

          kuten oikein on;

     voin ehkä sitten varastaa tänne

          yössä,

löytää kelmeinä ja näivettyinä kuoleman kurjuudessa.

              VII

     Kerää jokainen lehti hitaasti

          kolostansa,

     kätke ne pyhinä

          Kirjaan

josta Muiston täytyy nyt Toivoa etsiä.

1857