Percy Bysshe Shelley(1792-1822)
Paras ja kirkkain, pois tule!
Kauniimpi paljon kuin tämä kaunis Päivä,
mikä, kuten sinä sureville,
tulee toivottamaan hyvää huomenta
karulle Vuodelle juuri heränneelle
kehdossaan sananjalalla.
Kirkkain tunti syntymättömän Kevään,
halki talven vaeltaen,
löysi, siltä näyttää, onnellisen Aamun
huurteiseen Helmikuuhun syntyneen,
kumartuen Taivaasta, taivaansinisessä riemussa,
otsaa Maan se suuteli,
ja hymyili äänettömälle merelle,
ja käski jäätyneitä virtoja olemaan vapaita,
ja herätti musiikkiin koskensa kaikki,
ja jäätyneiden vuorten ylle hengitti,
ja kuin ennustajatar toukokuun
levitti kukkia hedelmättömälle tielle,
saaden talvisen maailman näyttämään
kuin sellaiselta jolle hymyilet, kulta.
Pois, pois, ihmisistä ja kaupungeista,
villiin metsään ja kukkuloille -
äänettömään erämaahan
jossa sielun ei tarvitse tukahduttaa
musiikkiaan siltä varalta ettei se löytäisi
kaikua toisen mielessä,
kun kosketus Luonnon taiteen
sydämen sydämeen soinnuttaa.
Jätän tämän ilmoituksen oveeni
jokaiselle tavanomaiselle kävijälle: -
'Olen mennyt niityille
ottamaan mitä antaa tämä suloinen tunti; -
Harkinta, voit tulla huomenna,
istua tulisijan luona kanssa Surun. -
Sinä kera maksamattoman laskun, Epätoivo, -
sinä, väsyttävä säkeidenlausuja, Hoiva, -
maksan sinulle haudassa, -
Kuolema on kuunteleva säkeistöäsi.
Odotus myös, painu tiehesi!
Tämä päivä on itselleen tarpeeksi;
Toivo, myötätunnon nimessä älä pilkkaa Huolta
hymyillä, äläkä seuraa minne menen;
kauan eläneenä suloisesta ruuastasi,
viimein huomaan yhden hetken hyväksi
jälkeen pitkän tuskan - kaikessa rakkaudessasi,
tästä et koskaan kertonut minulle.'
Säteilevä Sisar Päivän,
herää! nouse! ja lähde!
Villiin metsiin ja alangoille,
ja lammille missä talvisateet
kuvastavat koko lehtien kattonsa,
missä mänty kutoo seppeleensä
mahlattoman vihreän ja muratin harmaanruskean
ympäri runkojen jotka eivät koskaan aurinkoa suutele;
missä nummet ja laitumet ovat,
ja meren hiekkadyynit; -
missä sulava kuura kostuttaa
päivänkakkaran tähden joka koskaan ei laske,
ja vuokot ja orvokit,
jotka eivät vielä väriä tuoksuun yhdistä,
kruunaavat kalpean vuoden heikoksi ja uudeksi;
kun yö on taaksi jätetty
syvään itään, harmaanruskeana ja sokeana,
ja sininen keskipäivä on yllämme,
ja lukuisina
laineet kuiskivat jaloissamme
missä maa ja valtameri kohtaavat,
ja kaikki asiat näyttävät vain yhdeltä
yleismaailmallisessa auringossa.
(To Jane: The Invitation; julkaistu osana laajempaa kokonaisuutta 1824, erillisenä 1839.)
Jane on Jane Williams(1798-1884), johon Shelley oli ihastunut viimeisinä elinviikkoinaan, vaimonsa Maryn(1797-1851) kärsiessä masennuksesta keskenmenon jälkeen. Janen avopuoliso Edward Williams(1793-1822) hukkui Shelleyn ja 18-vuotiaan Charles Vivianin kanssa samassa onnettomuudessa La Spezian lahdella Välimerellä. Shelley ehti kirjoittaa hänelle yksitoista runoa.
#PercyByssheShelley #Shelley #EnglanninRunous #Kirjallisuus #Käännös #Käännöslyriikka #Käännösrunous #Lyriikka #RomantiikanRunous #Runo #Runoja #Runokäännös #Runosuomennos #Runot #Runous #Runoutta #Suomennoksia #Suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti