Ikuisuuksia ennen ensisyntyistä päivää,
tai ennen kuin ensimmäinen aurinko kasvatti tuliset siipensä,
Tyyni Yö, ikuisesti kestävä ja sama,
mietiskelevä äiti yllä kaaoksen lepäsi.
Ja kieppuvat auringot ovat roihuava ja sitten rappeutuva,
ovat juokseva tuliset reittinsä ja sitten ottava
suojasataman pimeydestä josta ne tulivat;
takaisin Nirvanan rauhaan ovat haparoiva tiensä.
Joten kun heikko elämäni aurinko palaa loppuun,
ja kuulutettu on tunti pitkän uneni,
olen, täysin väsyneenä kuumeisesta valosta,
toivottava pimeyden ilman pelkoa tai epäilystä,
ja raskain luomin, olen pehmeästi hivuttautuva
äänettömään syliin Yön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti